Kansanedustaja Sari Tanus esittää liesivahtia pakolliseksi

16.2.2018 klo 08:53 Politiikka KD Lehti

Kansanedustaja Sari Tanus on huolissaan kotona asuvien vanhusten turvallisuudesta ja esittää keittiöihin asennettavaa liesivahtia pakolliseksi

Kristillisdemokraattien kansanedustaja Sari Tanus on jättänyt toimenpidealoitteen ja kirjallisen kysymyksen palokuolemien ehkäisystä.

Suomessa tapahtuu vuosittain yli 3000 huoneistopaloa. Näistä paloista kolmannes, yli tuhat tulipaloa saa alkunsa keittiöstä. Tulipaloissa kuolee vuosittain useita kymmeniä ihmisiä. Paloista aiheutuvat aineelliset vahingot ovat myös mittavat. Suuri osa huoneistopaloista saa alkunsa liedestä.

Liesivahtien käyttö yleistyy monissa maissa. Esimerkiksi Norjassa liesivahdit ovat pakollisia kaikissa uusissa rakennuksissa

Koska yhä useampi vanhus asuu, myös elämänsä viimeisinä vuosinaan, omassa kodissaan, on Tanuksen mukaan tärkeää kiinnittää huomiota myös kodin turvallisuuteen.

– Unohduksesta, tai muusta toiminnallisesta häiriöstä, johtuvia vaaratilanteita tapahtuu kotona asuville vanhuksille yhä enenevässä määrin.

Tavallinen palohälytin ei pysty estämään liesipaloa. Palovaroitin ainoastaan ilmoittaa, kun palo on alkamassa, tai jo alkanut. Ratkaisu sähkölaitepalojen estämiseen on järjestelmä, joka vaaratilanteen havaittuaan, katkaisee virran laitteesta.

– On huomattava, että ennen varsinaisen tulipalon syttymistä, sähkölaitteista ja muista keittiön materiaaleista muodostuu hyvin vaarallisia kaasuja, jotka saattavat estää sammutustoimenpiteet, tai pahimmassa tapauksessa, ovat jo ehtineet tappaa asunnossa olevat ihmiset. Varsinkin vanhusväestön mahdollisuudet toimia tällaisissa tilanteissa ovat erittäin heikot, Tanus muistuttaa.

Teknologian kehityksen myötä, on saatavilla liesivahteja, joiden avulla suuri osa liesipaloista voitaisiin estää.

– Mikäli tällaiset laitteet saadaan pakolliseksi ainakin seniori- ja erityisryhmien asuntoihin, voidaan niiden avulla vähentää oleellisesti huoneistopaloja ja niissä menehtyneiden ihmisten määrää.

Liesivahtien käyttö yleistyy monissa maissa. Esimerkiksi Norjassa liesivahdit ovat pakollisia kaikissa uusissa rakennuksissa.

Ylös