”Uskalla unelmoida ja ottaa riskejä” – menestynyt yrittäjä Fredrik Ekholm rohkaisee

25.2.2018 klo 13:49 Kotimaa Kristiina Kunnas

– Ajattelin aikanaan, että minua ei ole tarkoitettu muuhun kuin rakentajaksi, jo pelkästään sen vuoksi, etten millään opi kieliä, sanoo rakennusyrittäjä ja monissa tehtävissä vaikuttava Fredrik Ekholm. Hän kannustaa unelmoimaan suuria.

– Ajattelin aikanaan, että minua ei ole tarkoitettu muuhun kuin rakentajaksi, jo pelkästään sen vuoksi, etten millään opi kieliä.

Fredrik Ekholm syntyi Sundomiin Vaasan kylkeen. Kun hän oli pikkupoika 1950-luvun alussa, ei kukaan puhunut sanaakaan suomea.

Fredrikistä tuli rakentaja kuten isästään. Hänen firmansa on Ab Vasa Byggnadsreparation – Vaasan Rakennuskorjaus Oy. Yritys on vuodesta 1964 korjannut niin paljon Vaasan taloja, että Fredrik jos kuka tietää, miten hyvin Vaasa on rakennettu, ja miten hyvin korjattu. Viime kesänä kaupungin maamerkkeihin kuuluva C.J. Hartmanin talo Hovioikeudenpuistikon varrella ja torin laidalla oli huputettuna. Rakennuskorjaus teki suojellusta jugend-talosta entistäkin kauniimman.

Ahkerasta ja tekevästä pojasta kasvoi mies, joka huomattiin. Hänen suuri hahmonsa jää mieleen niille, jotka ovat nähneet hänet. Hänen mainio, innostava puheensa jää mieleen niille, jotka ovat kuulleet häntä.

Yhtäkkiä elämä alkoi viedä nuorta miestä tehtävästä ja yllätyksestä toiseen. Viime vuonna ilmestyi kirja On aika rakentaa, jossa Ekholm kertaa elämänsä tapahtumia. Lukija ei voi välttyä tempautumasta  mukaan kiehtoviin kertomuksiin.

–  Koen uskovana kristittynä, että Jumala on avannut oven toisensa jälkeen tavalliselle rakentajalle, kun olen uskaltanut pitää kiinni Hänen lupauksistaan.

Tunsin saavani erityisen kutsumuksen ja aloin tehdä hyväntekeväisyys- ja kehitysapuprojekteja Länsi-Afrikan köyhässä Beninissä. – Fredrik Ekholm

Kirja käy avoimesti läpi niin vaikeat kuin menestyvätkin vaiheet. Myös vastoinkäymisiä on ollut.

– Uskallan puhua niistäkin aiheista, joita moni välttelee.

Yksi tällainen on taloudellisten asioiden siunaus, ja Jumalalle antaminen.

Häntä alkoi puhutella Raamatun opetus, esimerkiksi Luukkaan evankeliumin jae 6:38. ”Antakaa, niin teille annetaan.” Toinen tärkeä kohta on 2. Korinttilaiskirjeen 9:6. ”Joka runsaasti kylvää, se myös runsaasti niittää.”

– Tapamme käsitellä rahojamme paljastaa, mitä sydämessämme on. Esimerkiksi se, miten hallinnoimme rahojamme ja omaisuuttamme, on meille haaste ja samalla sen mittari, uskallammeko luottaa Jumalaan; olemmeko uskollisia ja annamme hänelle sen, mikä hänelle kuuluu. Siitä kymmenysten antamisessa on itse asiassa kysymys. Ellei anna silloin, kun omistaa vähän, ei anna myöskään silloin, kun omistaa paljon, Ekholm toteaa kirjassaan.

Ekholmin oma yritys kasvoi jopa taloudellisen taantuman aikana. Mutta yllätykset jatkuivat.

– Tunsin saavani erityisen kutsumuksen ja aloin tehdä hyväntekeväisyys- ja kehitysapuprojekteja Länsi-Afrikan köyhässä Beninissä.

Toinen mitä rakkain kohde on ollut Israel ja maan auttaminen. Ekholmista tuli Suomen ensimmäinen kahden valtion kunniakonsuli, Beninin 2000 ja Israelin 2014. Yleensä kahta tehtävää ei koskaan anneta samalle henkilölle, mutta niin vain hänelle sekin tapahtui.

Suomen kielen oppiminen oli lähes ylivoimaista, mutta vähitellen se luonnistui. Ekholm perusti Vaasaan Kristillisdemokraattien (SKL:n) ruotsinkielisen paikallisosaston 1976 ja oli ensimmäisenä varavaltuutettuna 1977–80 sekä kaupunginvaltuutettuna 1981–1996.

Vieläkin lisää haastetta oli tulossa. Kun Kansainvälinen Kristillinen Kauppakamari ICCC aloitti toimintansa Suomessa, tuli Ekholmista sen puheenjohtaja 1993. Hän oli tehtävässä lähes 20 vuotta, ja jatkaa edelleen varapuheenjohtajana. Lisäksi hän toimi 2002–2013 myös ICCC:n kansainvälisen johtokunnan jäsenenä.

– Luulin, etten koskaan joutuisi tehtävään, kun englantini oli olematon. Pakko oli alkaa opetella.

Fredrik haluaa rohkaista muitakin luottamaan ja uskaltamaan.

– Uskalla unelmoida, ottaa riskejä, kulkea Jumalan kanssa ja tulla siunaukseksi paikkkakunnallesi ja maallesi, Ekholm kannustaa.

 

 

On aika rakentaa – ja jakaa vastuuta muillekin

Fredrik Ekholmin täytettyä 70 hän on siirtänyt osan tehtävistään nuoremmilleen. Vävy johtaa Rakennuskorjaus-yritystä. Mutta kaikesta näkee, että virtaa riittää. Vilkas ja aikaansaava mies haluaa edelleen olla monessa mukana.

Perhe on yrittäjähenkinen. Yksi kolmesta tyttärestä tuo maahan israelilaista kosmetiikkaa. Vaimo ja paras ystävä Kerstin on ollut rinnalla jo  yli 50 vuotta.

Fredrik Ekholm: On aika rakentaa, käännös Marjut Mäntyjärvi, Kristillinen Kirja- ja Musiikkikustannus KKJMK Oy, 2017.
Fredrik Ekholm: Bygga upp har sin tid, ICCC Suomi ry, 2017.

 

Fredrik Ekholm

• 70-vuotias rakentaja, rakennusyrittäjä Vaasasta
• vaimo Kerstin, neljä lasta, 13 lastenlasta
• perusti Vaasaan Kristillisdemokraattien (SKL:n) ruotsinkielisen paikallisosaston 1976
• Vaasan kaupunginvaltuutettuna 1981–1996
• Beninin valtion kunniakonsuli vuodesta 2000, Israelin valtion kunniakonsuli vuodesta 2014
• Sion i Vasa rf -seurakunnan aktiivitoimija
• Ylirakennusmestarin arvonimi 2015

 

Ylös