Finanssiala ry: Suomen mukanaolo pankkiunionissa on osoittautunut viisaaksi

16.3.2018 klo 07:48 Politiikka Samuli Rissanen

Nordean yhtiökokouksen päätös siirtää pääkonttori Helsinkiin on osoitus siitä, että Suomen on viisasta olla osa euroaluetta ja pankkiunionia, muistuttaa Finanssiala ry:n toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi.

– Osana pankkiunionia Suomi on sitoutunut yhteisiin pelisääntöihin, yhdenmukaiseen valvontaan ja laadukkaaseen sijoittajansuojaan. Pankkiunioni luo vakautta euroalueen rahoitus­järjestelmään, Kauppi toteaa.

Hän painottaa, että Suomen on tärkeää tarjota finanssialalle ennustettava ja kilpailukykyinen toimintaympäristö.

– Suomi pysyy vetovoimaisena, kun emme ota käyttöön EU-tasoa ylittävää kansallista sääntelyä emmekä ylimääräisiä veroja ja maksuja

– Suomi pysyy vetovoimaisena, kun emme ota käyttöön EU-tasoa ylittävää kansallista sääntelyä emmekä ylimääräisiä veroja ja maksuja.

Kaupin mukaan Suomen on myös vahvistettava houkuttelevuuttaan investointimaana ja sijoituskohteena. Kotimaisessa sääntelyssä on otettava huomioon myös ulkomaisten sijoittajien näkökulma. Esimerkiksi lausunnolla äskettäin ollut esitys, joka kiristäisi ulkomaisten sijoittajien osinkoverotusta, heikentäisi Suomen houkuttelevuutta sijoitusmarkkinana.

– Hallituksen on syytä perua tällaiset suunnitelmat, Kauppi sanoo

Ylös