Sotaveteraaniasialla rahastavia huijareita liikkeellä

17.3.2018 klo 10:50 Kotimaa KD Lehti

Veteraanijärjestöjen tietoon on tullut, että veteraaniasian nimissä kerätään rahaa esimerkiksi erilaisten tuotteiden kautta. Näillä ei ole mitään tekemistä veteraanijärjestöjen kanssa eikä näiden tuotteiden myynti tue mitenkään sitä arvokasta työtä, jota veteraanijärjestöissä kunniakansalaistemme eteen tehdään.

– Onneksi kansa on ollut valppaana – sitä kautta saamme kyselyitä ja ilmoituksia heidän epäilyttäviksi kokemistaan asioista, kiittelee kaikkien veteraanijärjestöjen (Suomen Sotaveteraaniliitto, Sotanvalidien Veljesliitto, Rintamaveteraaniliitto) varainhankintaa keskitetysti hoitavan Sotiemme Veteraanit- keräyksen varainhankinnan päällikkö Pia Mikkonen.

Olemme kiitollisia siitä, että veteraaniasiaan suhtaudutaan näin vakavasti myös kansan keskuudessa. Kehotamme vastaisuudessakin ihmisiä olemaan yhteydessä suoraan meihin, mikäli epäilys herää. – Sotiemme Veteraanit -keräyksen Pia Mikkonen

– Olemme kiitollisia, että ihmiset haluavat tukea veteraaniasiaa, samoin kuin siitä, että halutaan olla varmoja siitä, että apu varmasti menee perille. Siksikin on ollut surullista huomata, kuinka häikäilemättä asian varjolla tehdään bisnestä, hän pahoittelee.

– Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuosi houkutteli liikenteeseen tavallista enemmän yrittäjiä ja luulimme asian jo ratkenneen. Toisin on kuitenkin käynyt ja huijareita on yhä liikenteessä. Viime aikoina olemme saaneet erityisesti kyselyitä Focus Print Oy:n kalentereihin liittyen. He ovat yritysmyynnin ilmeisesti epäonnistuttua siirtyneet varsin aggressiiviseen, ykstyishenkilöille kohdennettuun suoramyyntiin, Mikkonen kertoo.

Sotiemme veteraanit- tunnus on ollut takuu avun perillemenosta.

– Mikäli kyseessä on legitiimisti veteraaneja avustava hanke, on siitä sovittu kanssamme ja tuotteessa on Sotiemme Veteraanit -logo, Mikkonen muistuttaa.

– Vain tällaisten tuotteiden ja keräysten kohdalla voi olla varma siitä, että rahat myös päätyvät veteraaneille. Olemme kiitollisia siitä, että veteraaniasiaan suhtaudutaan näin vakavasti myös kansan keskuudessa. Kehotamme vastaisuudessakin ihmisiä olemaan yhteydessä suoraan meihin, mikäli epäilys herää.

 

Ylös