Sari Tanus toivoo Katalonian tilanteeseen rauhanomaista ratkaisua

22.3.2018 klo 16:53 Politiikka KD Lehti

Kristillisdemokraattien kansanedustaja ja eduskunnan Katalonia-ystävysryhmän jäsen Sari Tanus toivoo Katalonian tilanteeseen rauhanomaista ratkaisua.

Eduskunnan Katalonia ystävyysryhmän jäsen,kansanedustaja Sari Tanus tapasi tänään maanpaossa olevan Katalonian aluejohtajan Carles Puigdemontin.

Tanus pitää tapaamista tärkeänä ja painottaa, että on tärkeää kuulla kiistan molempien puolien edustajien mielipiteitä ja saada ensikäden tietoa Katalonian tilanteesta.

Tanus ei halua ottaa tarkempaa kantaa Katalonian itsenäistymistavoitteisiin, mutta muistuttaa, että varsinkin sata vuotta Suomen itsenäistymisen jälkeen, on hyvä kuunnella herkällä korvalla kiistan molempia osapuolia.

– Meillä suomalaisilla, oma itsenäistyminen ja sisällissodan kokemukset huomioiden, on painava syy vedota demokraattisen, rauhanomaisen ratkaisun etsimiseksi

– Suomen hallituksen linjauksen mukaan Katalonian itsenäisyyskysymys on Espanjan sisäinen asia, jonka espanjalaiset ratkaisevat oman kansanvaltansa ja oikeusjärjestyksensä puitteissa. On kuitenkin tärkeää, että kansainvälinen yhteisö kehottaa Espanjaa löytämään konfliktiin demokraattisen ja väkivallattoman ratkaisun.

– Meillä suomalaisilla, oma itsenäistyminen ja sisällissodan kokemukset huomioiden, on painava syy vedota demokraattisen, rauhanomaisen ratkaisun etsimiseksi, Tanus toteaa.

Hän muistuttaa, että länsimaisessa demokratiassa vaikeatkin tilanteet on pystyttävä ratkaisemaan ilman väkivaltaa. Asioita on pystyttävä katsomaan molempien osapuolten silmin ja kunnioitettava molempien näkemyksiä.

Eduskunnassa Carles Puigdemont kiitti suomalaisia kansanedustajia Katalonian saamasta tuesta ja mahdollisuudesta tulla kertomaan Katalonian tämän hetkisestä tilanteesta.

Tanus tapasi viime syksynä myös Espanjan Suomen suurlähettilään Manuel de la Camara Hermesonin. Tanus ja Hermeson kävivät keskustelun Katalonian tilanteesta ja suurlähettiläs toi tuolloin esiin Espanjan näkemyksen kiistasta.

Kahdenkeskisessä tapaamisessa suurlähettilään kanssa, Tanus toi esiin huolensa konfliktin kärjistymisestä väkivaltaiseksi ja esitti Espanjan johdolle toiveen, että ratkaisuun Espanjassa ja Kataloniassa päästäisiin rauhanomaisin keinoin, perus-ja ihmisoikeuksia, myös sanan- ja mielipiteen ilmaisunvapautta kunnioittaen.

Ylös