Keskieläke on 1 656 euroa kuukaudessa-naisten eläke reilun viidenneksen pienempi kuin miesten

27.3.2018 klo 09:09 Kotimaa KD Lehti

Suurimmat keskimääräiset kokonaiseläkkeet maksettiin Uudellamaalla Kauniaisissa, pienimmät Etelä-Pohjanmaalla Isojoella. Lähes 40 prosentilla eläke jää alle 1 250 euron kuukaudessa. Joka toisessa kunnassa on eläkkeensaajia jo yli 40 prosenttia, ja 35 kunnassa yli puolet väestöstä.

Keskimääräinen kokonaiseläke oli viime vuonna 1 656 euroa kuukaudessa, runsaat 20 euroa enemmän kuin vuonna 2016. Mediaanieläke oli 1 434 euroa kuukaudessa, noin 30 euroa enemmän kuin vuonna 2016.

Miesten keskieläke oli 1 874 euroa kuukaudessa, ja naisten 1 476 euroa eli reilun viidenneksen vähemmän. Vain Utsjoella naiset saivat keskimäärin suurempia eläkkeitä kuin miehet.

Lähes 40 prosentilla eläkeläisistä eläke jäi alle 1 250 euron kuukaudessa. Heistä kaksi kolmesta on naisia. Yli 3 000 euron eläkettä saa seitsemän prosenttia eläkkeensaajista. Heistä selkeä enemmistö on miehiä.

– Hajonta naisten eläkkeissä on selvästi pienempi kuin miehillä. Naisten eläkkeet painottuvat jakauman matalaan päähän, kun miehillä eläkkeensaajia on tasaisemmin kaikissa eläkehaitarin luokissa, kertoo tilastopäällikkö Tiina Palotie-Heino Eläketurvakeskuksesta.

Tiedot kuvaavat vuoden 2017 lopun tilannetta ja perustuvat Eläketurvakeskuksen ja Kelan yhteistilastoon.

Uudellamaalla 2 000 euron keskieläke

Suomen suurimmat eläkkeet maksettiin Uudellamaalla, missä asuvat saivat keskimäärin 1 969 euron kuukausieläkkeen. Myös Ahvenanmaalla (1 788 €) maksettiin maan keskitasoa korkeampia eläkkeitä.

Kaikki muut maakunnat jäävät alle maan keskiarvon. Keskimäärin pienimmät eläkkeet maksettiin maatalousvaltaisessa Etelä-Pohjanmaan maakunnassa.

Kuntatasolla Kauniainen nousee omaan luokkaansa 3 015 euron keskieläkkeellään. Espoo (2 249 €) ja Helsinki (2 061 €) ovat kakkos- ja kolmossijoilla. Suomen pienin keskieläke on edelleen Etelä-Pohjanmaan Isojoella (1 192 €).

Suomessa on jo lähes 1,5 miljoonaa omaa eläkettä saavaa henkilöä. Kaikista Suomen 16 vuotta täyttäneistä eläkettä saavia on kolmannes (33 %). Joka toisessa kunnassa eläkkeensaajia on jo yli 40 prosenttia, ja 35 kunnassa heitä on yli puolet väestöstä.

Eläkeläisten osuus on suuri etenkin Itä-Suomessa. Suomen eläkeläisvaltaisin maakunta on Etelä-Savo (43 %). Seuraavaksi tulevat Kainuu (41 %) ja Kymenlaakso (39 %).

Työikäinen väestö keskittyy Etelä-Suomeen: eläkeläisten osuus on alle 30 prosenttia vain Uudellamaalla (26 %).

Työkyvyttömyyseläkeläisten määrä laski hieman kaikissa Suomen maakunnissa. Osuus on suurin edelleen Kainuussa (9,4 %) ja pienin Ahvenanmaalla (3,6 %). Neljännes Suomen kunnista ylittää kymmenen prosentin rajapyykin. Viidessä kunnassa osuus on 15 prosenttia tai enemmän.

– Meillä on kuntia, joissa työkyvyttömyyseläkeläisten osuus on jopa kolminkertainen maan keskitasoon verrattuna. Kolme huolestuttavinta sijaitsee Pohjois-Savossa, kertoo Palotie-Heino.

Kokonaiseläkemeno vuonna 2017 oli 30,6 miljardia euroa, josta työeläkkeitä oli 27 miljardia ja Kelan eläkkeitä 2,4 miljardia.

 

Ylös