”Palkkaharmonisointiin ei ole vielä saatu tyydyttävää vastausta” – Päivi Räsänen puhui sotesta Riihimäellä

23.4.2018 klo 12:12 Politiikka Kristiina Kunnas

Kansanedustaja Päivi Räsänen vierailee oman vaalipiirinsä Kristillisdemokraattien kevätkokouksessa Riihimäellä tänään. Puheessaan Räsänen purkaa vakavan huolensa soteuudistuksen suunniteltujen säästöjen valumisesta hukkaan. – Jotta hallituksen esityksen voisi hyväksyä, olisi välttämätöntä saada selkeitä vastauksia. Nyt emme ole vielä saaneet, Räsänen kritisoi.

Kansanedustaja Päivi Räsänen arvostelee soteuudistuksen selkeiden vastausten puutetta Hämeen Kristillisdemokraattien kevätkokouksen puheessaan Riihimäellä.

– Jokainen edustaja joutuu punnitsemaan oman ratkaisunsa soteuudistuksen hyväksymisen riskeistä ja hyödyistä. Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä ei tee ryhmäratkaisua.

– Jotta esityksen voisi hyväksyä, on välttämätöntä saada eduskuntakäsittelyn aikana selkeitä vastauksia edelleen avoimiin suuriin kysymyksiin. Miten huolehditaan riittävästä rahoituksesta palveluihin, niin että asiakasmaksut pysyvät kohtuullisina ja kaikki saavat laadukkaita palveluita? Räsänen kysyy.

Kun mukaan lasketaan ne 200 miljoonaa, jotka hallitus käyttää uudistuksen toimeenpanoon ja 1,5 miljardia, joka kuluu tietojärjestelmäuudistuksiin, voidaan pohtia, tuleeko tämäkin uudistus niin kalliiksi, ettei sitä kannata tehdä? – Päivi Räsänen Hämeen Kristillisdemokraattien kokouksessa

– Olen nostanut esille kysymyksen palkkaharmonisoinnin kustannuksista sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusta seuraavassa ohjausryhmässä, jossa olen jäsenenä, Räsänen kertoo.

Räsänen oli viime hallituskaudella sisäministerinä viemässä läpi pelastuslaitoksia koskevaa uudistusta, jossa pelastuslaitosten määrää olisi reilusti vähennetty nykyisestä. Uudistus olisi koskenut hallinnon yhdistämistä, toimipisteitä ei olisi vähennetty.

– Suunnittelun loppuvaiheessa jouduimme peruuttamaan koko uudistuksen, sillä palkkaharmonisointi olisi syönyt koko uudistuksesta saatavan taloudellisen säästön. Tästä olen ollut huolissani myös sote-uudistuksessa, Räsänen huomauttaa.

Hän muistuttaa, että työtuomioistuin teki aivan hiljattain ratkaisun kahden fysioterapeutin kohdalla ja totesi, että muualta uuden työnantajan palvelukseen siirtyneiden työntekijöiden palkkaerot pitää poistaa kohtuullisessa ajassa korottamalla matalampia palkkoja.

– Jos tämä periaate on totta koko sote-uudistuksessa, se syö arvioiden mukaan uudistuksessa tavoiteltavasta säästöstä jopa kolmanneksen, eli 700 miljoonasta miljardiin euroon. Tällä rahalla voi palkata niin monta uutta lääkäriä ja hoitajaa, että uudistuksen järkevyys tulee kyseenalaiseksi. Kun mukaan lasketaan ne 200 miljoonaa, jotka hallitus käyttää uudistuksen toimeenpanoon ja 1,5 miljardia, joka kuluu tietojärjestelmäuudistuksiin, voidaan pohtia, tuleeko tämäkin uudistus niin kalliiksi, ettei sitä kannata tehdä? Räsänen kysyy.

 

 

 

Ylös