60-vuotias Kristillisdemokraatit juhlii maakuntakiertueella – ja valtaa Vanhan toukokuun viidentenä
2.5.2018 klo 08:15
Politiikka
Kristiina Kunnas

KD60-maakuntakiertue Lohjan torilla, vasemmalla kansanedustaja Antero Laukkanen, oranssissa takissa KD:n 1. varapuheenjohtaja Tiina Tuomela. (Kuva Merja Eräpolku)
Kuusikymppisiään juhlivan KD:n maakuntavaalikiertue on parhaillaan menossa ympäri Suomen.
Kansanedustajat, puoluejohto sekä puoluetoimiston väki käyvät juhlistamassa piirien ja paikallisosastojen järjestämiä tapahtumia. Vierailijat ovat osallistuneet myös piirikokouksiin.
– Vastaanotto on ollut lämmin, ja tapahtumissa on hyvä tunnelma, kertoo hallintopäällikkö Ismo Portin.
Piirikokousten kannanotoissa on tänä keväänä vaadittu muiden muassa vanhusasiainvaltuutettua Suomeen, sotu-uudistusta, varhaiskasvatuksen rekryjen helpottamista, toimintaseteliä nuorille ja lapsille sekä varoja tienpitoon. Aktiivimallin asemesta on haluttu sosiaaliturvan uudistuksen pohjaksi kannustavaa perusturvaa.

KD:n hallintopäällikkö Ismo Portin vieraili saman viikonlopun aikana huhtikuun alussa Etelä- ja Pohjois-Karjalassa. Lappeenrannan torilla kaupunginvaltuutettu Marjatta Moilanen ja puolueen varapuheenjohtaja, KD Naisten puheenjohtaja Tiina Tuomela.

Järjestöpäällikkö Mikko Rekimies ja puheenjohtaja Sari Essayah puoluehallituksen kokouksessa Mikkelissä viime lauantaina. – Maakuntavaalikiertueelle osallistuvat puoluetoimiston väki, puoluejohto ja kansanedustajat. Vanhan ylioppilastalon valtaukseen 5.5. on tulossa reilut 300 juhlijaa, Rekimies listaa. (Kuva Kristiina Kunnas)

Sari Essayah pahvi-Sarin kanssa Kouvolan torilla Kristillisdemokraattien 60-vuotismaakuntakiertueella huhtikuun lopulla. (Kuva Mikko Rekimies)