Hallituskriisissä olevaan Italiaan ohjeistusta ulkomailta – epävakaus heiluttaa pörssikursseja

31.5.2018 klo 10:55 Ulkomaat Kristiina Kunnas

Yhdysvallat suosittelee Italialle euroalueessa pysymistä. Hallituskriisissä oleva Italia saa nyt monenlaista ohjeistusta ulkomailta.

Yhdysvaltain valtiovarainministeriö suosittelee Italialle euroalueen jäsenenä pysymistä.

– Olisi parempi, että he ratkoisivat ongelmansa euroalueen jäsenenä ilman että tässä asiassa tehtäisiin suuria muutoksia. Italialaisilla on mahdollisuus toimia näin, Yhdysvaltain valtiovarainministeriön korkea-arvoinen virkamies sanoi toimittajille Washingtonissa.

Anonyymina esiintyneen virkamiehen mukaan Yhdysvallat seuraa Italian tilanteen kehittymistä tiiviisti, mutta sitä ei tällä hetkellä pidetä uhkana maailmantalouden vakaudelle.

Italiassa saatetaan maata koettelevan poliittisen kriisin vuoksi järjestää uudet vaalit jo syksyllä. Se saattaisi tuoda populisteille entistä vahvemman enemmistön parlamenttiin, mikä on nostattanut spekulaatioita jopa Italian eroamisesta euroalueesta.

Yhdysvaltain, Italian ja maailman muiden suurimpien talousmahtien valtiovarainministerien on määrä tavata vielä tällä viikolla Kanadassa järjestettävässä G7-maiden valtiovarainministerien kokouksessa.

Saksalainen EU-komissaari Günther Oettinger on herättänyt suuttumusta Italiassa haastattelullaan, jossa hän uskoo markkinareaktioiden vaikuttavan äänestäjien asenteisiin.

Saksalaiskomissaari sanoi Deutsche Wellen haastattelussa odottavansa markkinareaktioiden olevan lähiviikkoina niin suuria, että se vaikuttaa äänestäjien päätökseen olla äänestämättä populisteja oikealta tai vasemmalta.

Oettingerin mukaan jo nyt nähdyt markkinoiden reaktiot ovat seurausta poliittisesta epävarmuudesta.

– Voin vain toivoa, että tämä vaikuttaa vaalikampanjoihin siinä mielessä, että se lähettää signaalin äänestäjille olla antamatta valtaa populisteille oikealla tai vasemmalla.
Muun muassa populistipuolue Lega vaati Oettingeria eroamaan.

EU-komissio on esiintynyt tähän asti hyvin pidättyvästi, eikä ole ottanut kantaa jäsenmaan sisäiseen tilanteeseen.

Komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker toteaa tiedotteessaan olevansa vakuuttunut, että Italia jatkaa ”eurooppalaisella polulla”.

Komissio julkaisi tiistaina tiedotteen, jossa puheenjohtaja Jean-Claude Juncker sanoi, ettei Italian kohtalo ole hänen mielestään markkinoiden käsissä.

– Huolimatta siitä, mikä poliittinen puolue on vallassa, Italia on EU:n perustajajäsen, joka on panostanut valtavasti EU:n yhtenäisyyteen.

Komission puheenjohtaja toteaa tiedotteessaan olevansa vakuuttunut, että Italia jatkaa ”eurooppalaisella polulla”.

Tiistai-iltana Oettinger lähetti lausunnon, jossa hän pahoitteli sanojaan ja sanoi Italian olleen aina tärkeässä roolissa Euroopan yhdentymisessä.

– Kunnioitan täysin äänestäjien tahtoa maasta riippumatta, olivat he sitten vasemmalla, oikealla tai keskellä. Puhuessani markkinoiden liikkeistä Italiassa en tarkoittanut olla epäkunnioittava, ja pahoittelen puheitani, Oettinger sanoi.

Lähteet: STT, AFP

 

Ylös