Sipilä ja Orpo nostivat tikunnokkaan SDP:n ”vastuuttomat vaalilupaukset”

9.6.2018 klo 21:22 Politiikka KD Lehti

Keskustan johdossa jatkava pääministeri Juha Sipilä sanoo, ettei keskusta lähde ensi vaalikaudella hallitukseen, joka romuttaisi nykyhallituksen perinnön. Myös kokoomuksen puheenjohtajuuden uusinut Petteri Orpo nokitti jälleen SDP:ta vastuuttomista vaalilupauksista.

Keskustan puheenjohtajana jatkokaudelle valittu pääministeri Juha Sipilä arvioi Sotkamon puoluekokouksessa pitämässään linjapuheessa, ettei keskusta lähde hallituksen, joka romuttaisi nykyisen jättämän perinnön.

–Keskusta ei ole valmis sellaiseen hallitukseen, joka romuttaa tämän hallituksen perinnön.

–Keskusta ei ole valmis sellaiseen hallitukseen, joka romuttaa tämän hallituksen perinnön. Saimme edelliseltä hallitukselta perinnöksi lahoavan kansantalouden. Nyt se on peruskorjattu.

Sipilän kritiikin kohteena oli erityisesti pääoppositiopuolue SDP, jonka toiminta vaarantaa Sipilän mukaan talouden perusteet.

Myös odotetusti kahden vuoden jatkokauden kokoomuksen johdossa saanut puheenjohtaja Petteri Orpo kritisoi SDP:ta vastuuttomista vaalillupauksista. SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne lupasi vappupuheessaan muun muassa sata euroa lisää rahaa eläkeläisille, joiden tulot ovat kaikista pienimmät.

–Suomalaisen hyvinvoinnin puolustajat ovat niitä, joilla on rotia pitää kiinni vastuullisesta taloudenpidosta. Eivät niitä, jotka lupailevat satasia ja käyvät huutokauppaa tehtyjen säästöjen perumisella.

– Viimeinen asia, mitä harmaantuva Suomi tarvitsee, on eläkepopulismi, Orpo sivalsi kokoomusväelle Turussa pitämässään linjapuheessaan.

Orpon mukaan työn verotuksen keventäminen on kokoomuksen keskeinen tavoite seuraavissa hallitusneuvotteluissa.

Linjapuheessaan Orpo puhui etenkin keskituloisille palkansaajille.

Hänen mukaansa keskituloisen palkansaajan progressio alkaa nousta voimakkaasti jo 2 500 euron kuukausituloilla ja hänelle jää selvästi vähemmän käteen kuin ”kaverille Ruotsissa.”

Risikko: ”Sotesta ei ehditä äänestää ennen kesätaukoa”

Eduskunnan puhemies Paula Risikko pitää varmana, että sote-äänestyksiä ei ehditä järjestää ennen eduskunnan kesätaukoa. Soten käsittelyssä on vielä niin monta vaihetta, että keskeisistä laeista ehditään Risikon mukaan äänestää aikaisintaan elo-syyskuussa.

Jo elokuun puolella äänestäminen vaatisi eduskunnan syysistuntokauden aikaistamista, mihin on Risikon mukaan pieni mahdollisuus.
– Se ratkeaa vasta työtä tehdessä. Olimme varautuneet, että eduskunta olisi koolla vielä heinäkuun ensimmäisen viikon, mutta ei se kyllä siihen ehdi, Risikko sanoi STT:lle kokoomuksen puoluekokouksessa Turussa.

Risikon mukaan sote-lakeja käsittelevät valiokunnat päättävät itsenäisesti, jatkavatko ne kokouksiaan kesän yli. Muu eduskunta saattaa lähteä kesälomille jo kesä-heinäkuun vaihteessa.

Soten etenemiseen saadaan todennäköisesti lisätietoa ensi viikolla, kun hallitus toimittaa vastineensa perustuslakivaliokunnan antamiin moitteisiin.

Ylös