”Palestiinalaisalueilla uudetkin oppikirjat edistävät marttyyriutta ja sotaa-Suomen tuki antaa ristiriitaisen signaalin”

12.6.2018 klo 15:11 Politiikka Samuli Rissanen

Kristillisdemokraattien kansanedustaja Päivi Räsänen muistuttaa, että palestiinalaisalueiden kouluissa uudetkin oppikirjat edistävät marttyyriutta ja sotaa. Suomi on jatkanut oppimateriaalien tukemista palestiinalaisalueilla, Norja ja Tanska ovat jäädyttäneet tukensa.

Kristillisdemokraattien kansanedustaja Päivi Räsänen nosti esiin Suomen tuen palestiinalaisalueilla toimiville järjestöille, kun eduskunta kävi ajankohtaiskeskustelun kansainvälisen, monenkeskisen yhteistyön haasteista.

Suomi on tukenut oppimateriaaleja palestiinalaishallinnon alueilla ja avustusrahojen on epäilty valuneen jihadistisen oppimateriaalin tuottamiseen.

Suomi antaa toiminnallaan ristiriitaisen signaalin, mikäli se valtiona tukee jihadistista toimintaa.

Norja ja Tanska ovat jäädyttäneet tuen, Suomi toistaiseksi ei.

– Uudetkin oppikirjat edistävät marttyyriutta ja sotaa, Räsänen kertoi hallitukselle ajantasaisesta tilanteesta.

Räsäsen mukaan Suomi antaa toiminnallaan ristiriitaisen signaalin, mikäli se valtiona tukee jihadistista toimintaa.

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah puolestaan muistutti YK:n toimintapojen ja rakenteiden ongelmista. Päätöksenteko on halvautunut Syyrian kriisin seurauksena. Lisäksi YK:n ihmisoikeusneuvosto ja Unesco ovat muuttuneet alustaksi, joka toimii Israelia vastaan.

Viimeisimpinä vetoina olivat muun muassa Länsimuurin ja muiden juutalaisten pyhien paikkojen merkityksen kieltäminen.

Essayah nosti esiin myös Suomen oman äänestyskäyttäytymisen järjestössä.

– Suomi pidättäytyi äänestyksessä, Essayah muistutti.

Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Peter Östman mukaan liian vähälle huomiolle on jäänyt sekin, että palestiinalaisille muodostaa suurimman uhkan heidän oma hallintonsa.

Palestiinalaisalueita hallitseva Hamas käyttää mielivaltaisia pidätyksiä, kidutusta ja naisten alistamista omaa kansaansa kohtaan.

Östman muistutti, että tästäkin huolimatta palestiinalaishallinto on ollut muun muassa YK:n suojeluksessa.

Ylös