Kiinalaiset ja eurooppalaiset matkustajat kilisyttävät matkailualan kassoja loppuvuonna

6.7.2018 klo 11:48 Kotimaa KD Lehti

Varsinkin EU-maista ja Kiinasta tulevien matkailijoiden määrä kasvaa nyt voimakkaasti. Kehityksen odotetaan jatkuvan myös ensi vuonna.

Matkailu- ja ravintola-alan yritykset Suomessa odottavat myynnin kasvavan loppuvuonna 5,6 prosenttia. Matkailu- ja ravintolapalvelujärjestö Mara ennakoi suhdannekatsauksessaan, että varsinkin EU-maista ja Kiinasta tulevien matkailijoiden määrä kasvaa voimakkaasti. Kehityksen odotetaan jatkuvan myös ensi vuonna.

– Suomi on saanut viime aikoina merkittävää maailmanlaajuista huomiota sijoittumalla kärkeen sekä maailman puhtaimman ilman että EU:n puhtaimman ruoan vertailussa. Nämä tunnustukset muodostavat hyvän pohjan ulkomaisten matkailijoiden määrien kasvulle niin kuluvana vuonna kuin tulevinakin vuosina, arvioi Maran pääekonomisti Ari Peltoniemi tiedotteessa.

Ravintoloista parhaiten kasvoivat pikaruokapaikat. Liikenneasemaravintoloiden myynti nousi 4,6 prosenttia.

Myös kotimaan matkailun ennakoidaan kasvavan, mutta hitaammin. Työllisyyden, ansioiden ja kuluttajien luottamuksen paraneminen kannattelevat kotimaista kysyntää myös hotelleissa ja ravintoloissa.

Alkuvuonna ravintola-alalla on näkynyt alkoholiveron korotuksen vaikutuksia. Anniskelumyynti puhtaaksi alkoholiksi muutettuna laski tammi-huhtikuussa 2,7 prosenttia verrattuna edellisvuoteen.

Eniten sukelsi siiderin myynti, jossa laskua oli lähes kymmenen prosenttia. Olutmyynti laski yli viisi prosenttia, kun taas mietojen viinien myynti nousi.

Ravintoloista parhaiten kasvoivat pikaruokapaikat, joiden myynti kasvoi tutkitulla jaksolla noin yhdeksän prosenttia. Liikenneasemaravintoloiden myynti nousi 4,6 prosenttia.

Lähde: STT

 

Ylös