On hullua olla hakematta apua

23.8.2018 klo 12:33 Kolumnit Merja Eräpolku

80-luvun lopulla tein kesätöitä sairaala- ja hoitoapulaisena mielisairaalaksi kutsutussa laitoksessa, jossa oli pääasiasiassa vuosikymmeniä psykiatrisessa hoidossa olleita potilaita. Yökkötunteina lukemani potilaskertomukset paljastivat lohduttomia ihmiskohtaloita. Joukossa monia, joille oli jo nuorena kirjoitettu ”hullun paperit” ja samalla elinikäinen paikka laitoksessa.

Nykyisenä avohoidon aikana psykiatriselle osastolle pääsemiseen tarvitaan jopa kohtuuttoman vakavat oireet. Tahdonvastaiseen hoitoon on vaikea saada läheistään silloinkin, kun olisi pakko.

Erilaiset mielenterveyden häiriöt koskettavat lähes jokaista. Niistä kärsii elämänsä aikana joka toinen itse ja loputkin lähipiirinsä kautta – usein erilaisiin elämän kriiseihin tai päihdeongelmiin kytkeytyneenä.

Kesällä mediassa kerrottiin kokemuksista, joissa mielenterveyden ongelmiin apua saaneet olivat joutuneet hankaluuksiin esimerkiksi vakuutuksen tai työn hakijoina. Kokemuksista saattoi vetää johtopäätöksen, ettei psyykkisiin oireisiin, kuten masennukseen tai ahdistukseen, kannata hakea apua lisävaikeuksien ja leimautumisen pelossa. Tällainen tilanne on niin yksilön kuin yhteiskunnankin näkökulmasta järjetön ja kohtuuton.

Nykyaikainen hoito tepsii usein erinomaisen hyvin psyykkisiin ongelmiin ja sitä paremmin, mitä nopeammin apua saa. Siksi ongelmien kanssa ei pidä sinnitellä hiljakseen, vaan päinvastoin etsiä apua ajoissa – aivan kuten mihin tahansa vaivaansa.

Vuosikymmeniä on monissa perheissä eletty hoitamattomien masennusten, ahdistusten, kaksisuuntaisten mielialahäiriöiden ja adhd-oireiden varjossa. Kuinka monia ihmissuhteita ja työuria ne ovatkaan rikkoneet!

Ei tarvitse olla asiantuntija todetakseen, että liian monen – eri syistä – vaille tarvitsemaansa tukea tai psykiatrista hoitoa jääneen ihmisen elämä on lähtenyt aivan turhaan luisuun, josta ovat kärsineet avuntarvitsijan ohella hänen lähipiirinsä ja koko yhteiskunta.

Onneksi on alettu ymmärtää, että esimerkiksi depressio on hoidettavissa oleva sairaus siinä missä muutkin kansansairautemme. Ihmisen itsensä, hänen lähipiirinsä ja työnantajansa onkin huolehdittava, että apua haetaan. Typerintä on, jos mielenterveysongelmiin liitettyjen vanhakantaisten stigmojen vuoksi niin ei tehdä.

Ihmisen aloitteellisuutta psyykkisen hyvinvoinnin hoidossa pitää rohkaista, eikä avun hakemista pidä käyttää syrjinnän tai leimaamisen perusteena. Pelottavia eivät ole mielenterveysoireiden vuoksi hoitoon hakeutuneet, vaan hoitoon hakeutumattomat avun tarvitsijat.

Kirjoittaja Merja Eräpolku työskentelee KD-lehden toimittajana ja Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän tiedottajana.