Sari Tanus tavoittelee jatkokautta eduskunnassa: ”Työ on kesken, Suomi tarvitsee oikeiden arvojen puolustajia”

22.9.2018 klo 08:07 Politiikka Samuli Rissanen

Kristillisdemokraattien Pirkanmaan kansanedustaja Sari Tanus pyrkii jatkokaudelle sydämen asialla, elämän puolesta ja lapsi- ja vanhusystävällisemmän Suomen rakentamiseksi.

Vakaumuksen, sanan- ja mielipiteenvapaus askarruttaa ehdokkuutensa tänään julkistanutta tamperelaista kansanedustaja Sari Tanusta.

Hän toivoo, että suomalaiset heräisivät pikkuhiljaa näkemään ääriliberaalin politiikan seuraukset. Vedenjakajalla ollaan hänen mielestään jo vakaumuksen, sanan- ja mielipiteenvapauden suhteen.

– Keskusteluilmapiiri on selkeästi tiukentunut, jopa tämän vaalikauden aikana, hän sanoo.

Hyviä asioita edistämään pyrkiviä on eduskunnassa vähemmän kuin Tanus alunperin luuli ja pelinpolitiikkakin kukoistaa.

Eduskunnassa Tanusta on hämmästyttänyt väärinymmärtämisen ja turhan vaahtoamisen määrä; hyviä asioita edistämään pyrkiviä on vähemmän kuin hän alunperin luuli ja pelinpolitiikkakin kukoistaa.

Eniten satuttaa, kun kuulee rikkovansa tai syrjivänsä jonkun oikeuksia tarkoittaessaan hyvää, puolustaessaan elämää tai edistäessään terveyttä.

Tanuksen mukaan politiikka tarvitsee nyt ennenkaikkea kestäviin arvoihin ankkuroituneita tekijöitä, ja niitä, joilla on rohkeutta sanoa ne myös ääneen.

– Tämä nousee nyt ajankohtaisena asiana mieleen, kun juuri eduskunnassa äänestimme ulkoministeri Timo Soinin luottamuksesta. Että onko todella niin, että vakaumuksensa ja mielipiteensä saa ilmaista, Tanus sanoo.

Neljä vuotta sitten yllätysnimenä Tampereelta eduskuntaan noussut naistentautien erikoislääkäri kokosi terveydenhuollon henkilöstön oikeuksia koskevaa Omantunnonvapaus-kansalaisaloitetta ja imaistui politiikkaan mukaan.

Ensimmäinen kausi kansanedustajana on yllättänyt kokonaisvaltaisuudellaan ja työntäyteisyydellään.

– Kausi on ollut raskas. Aikaa ei ole jäänyt mihinkään muuhun, edustajatyön lisäksi, Tanus myöntää.

Kun hän pohti jatkokaudelle pyrkimistä, aika ja resurssit nousivat keskeiseen osaan. Tanuksen kolme nyt jo aikuiseksi kasvanutta poikaa näyttivät vihreää valoa, mutta toppuuttelivat äitiä.

– Poikien viesti oli, että työ ei saa olla koko elämä vaan pitää löytyä aikaa muuhunkin.

– Luulen, että olen oppinut jämäköitymistä ja osaan paremmin arvioida resursseja ja ajankäyttöä nyt, hän sanoo.

Tänä vuonna Tanusta on työllistänyt erityisesti sosiaali- ja terveysvaliokunnassa työstettävä sote-uudistus. Se on ollut kuin ”upottava suo” eikä loppua vieläkään näy.

– Tavalla tai toisella työstämme sitä ensi kaudellakin, hän arvioi.

Sote-valiokunnan työtaakan alle uhkaa hautautua myös Tanuksen lakialoite munuaisten siirroista, jota luovuttajat ja potilaat odottavat ja joka pitäisi saada jo voimaan.

– Se edustaa sote-lakien parhaimmistoa: On paras hoito, tuo terveyttä ja työkykyä sekä vähentää hoitokustannuksia, Tanus sanoo.

Omat kansanedustajatyölle asetetut tavoitteetkin ovat osittain vielä täyttymättä: Tanuksen alullepanema aloite terveydenhuoltohenkilöstön omantunnonvapaudesta ei toteutunut, vaikka saikin laajaa huomiota, kansainvälisestikin. Omantunnonvapaus koski elämän ääripäitä, syntymättömiä lapsia ja toisaalta kuolevia, saattohoidossa olevia potilaita.

Tanuksen mukaan tärkeä työvoitto saavutettiin, kun eutanasia-aloite saatiin torpattua ja näin mahdollistetaan saattohoidon kehittäminen Suomessa.

– Hyvän ja laadukkaan saattohoidon turvaaminen kaikkialla Suomessa on yksi ensi kauden tärkeä tavoite ja haluan olla sitä edistämässä.

”Sydämen asialla-ystävällisemmän Suomen puolesta”

Tanuksen vaalislogan on Sydämen asialla ja siihen liittyy Suomen rakentaminen lapsille ja vanhuksille myönteisemmäksi.

Ystävällisemmässä Suomessa pienituloisten toimeentuloa parannetaan, vanhustenhoidolle ja –palveluille on varattu riittävät resurssit ja lapsiperheille suunnatut palvelut ja tuet joustavat kunkin perheen tilanteen mukaan.

Kristillisdemokraattien esilläpitämän taaperobonuksen rinnalle Tanus on kehittänyt omankin tuotteen.

Ennätysalhaista syntyvyyttä Tanus vauhdittaisi 1000 euron bonuslapsilisällä, joka maksettaisiin jokaisesta syntyvästä lapsesta.

Sen kustannukset valtiolle olisivat vuositasolla 50 miljoonaa euroa. Tanuksen mukaan summa palautuisi tulevina vuosina moninkertaisesti veroeuroina takaisin valtion kassaan.

– Ensi vaalikaudella keskiöön nousee myös sosiaaliturvan uudistus, ja siinähän kristillisdemokraateilla on kannustava perusturva-malli, jota muutkin puolueet ovat innokkaasti kopioineet.

Sari Tanus

Tamperelainen Sari Tanus, 54, on kristillisdemokraattien kansanedustaja ja varapuheenjohtaja. Eduskunnassa hän toimii tulevaisuusvaliokunnan jäsenenä ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan varajäsenenä. Hän on myös Tampereen kaupunginvaltuutettu.

Ammatiltaan hän on naistentautien erikoislääkäri.

Vuonna 2014 Tanus pani vireille Omantunnonvapaus-kansalaisaloitteen, joka olisi taannut terveydenhuollon henkilöstölle oikeuden omatunnonsyihin vedoten kieltäytyä suorittamasta abortteja.

Tanuksella on 3 poikaa, keskimmäinen Jonatan,23 ja nuorin Kristian,18, pelaavat jääkiekkoa SM-liigassa ja vanhin, Jeris,25, opiskelee.

Ylös