Päivi Räsänen vaatii kolmannen raiteen rakentamista Riihimäki–Tampere välille viipymättä

18.10.2018 klo 14:15 Uutiset Samuli Rissanen

Kansanedustaja Päivi Räsänen on tänään jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen siitä, kuinka pian kolmannen raiteen rakentamisessa Riihimäki – Tampere välillä päästään etenemään. Kyseessä on pääradan tukkoisin väli.

–  Riihimäki – Tampere väli on tällä hetkellä niin tukossa, että vuorojen lisäämistä ilman kolmatta raidetta pidetään mahdottomana. Kyseisen välin lisäraiteiden yleissuunnitelman laatiminen ja kolmannen raiteen rakentaminen tulisi aloittaa viipymättä junaliikenteen parantamiseksi kysyntää vastaavaksi, Päivi Räsänen vaatii.

Onko hallituksessa ymmärretty pääradan riittävän kapasiteetin valtakunnallinen vaikutus?

Päärata on maan ylivoimaisesti vilkkaimmin liikennöity raideosuus henkilöliikenteessä, mutta päärata ei enää kykene tarjoamaan tarvittavia junapalveluja.

Raidekapasiteettivaje muodostaa pullonkaulan sekä nopean henkilöjunaliikenteen, taajamajunaliikenteen että tavarajunaliikenteen kehittämiselle.

Pääradan vaikutusalue on Suomen kasvavinta ja potentiaalisinta kasvuvyöhykettä niin elinkeinoelämän kuin asumisen ja työssäkäynnin osalta.

Noin 60 prosenttia Suomen väestöstä sekä noin 60 prosenttia työpaikoista ja työvoimasta, samoin kuin 60 prosenttia yritysten liikevaihdosta ja tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnasta sijoittuu pääradan vaikutusalueelle eteläiseen ja läntiseen Suomeen.

Rataosan kapasiteetti on tällä hetkellä hyvin häiriöherkkä.

– Ihmettelen, että onko hallituksessa ymmärretty pääradan riittävän kapasiteetin valtakunnallinen vaikutus? Muut rataosuudet Tampereelta pohjoiseen ja sivuille kytkeytyvät päärataan ja myös näiden yhteysvälien rataliikenteen parantaminen on riippuvainen pääradan eteläisen osan raideliikenteen sujuvuudesta, Räsänen muistuttaa.

–   On ikävää, että muut hankkeet ajavat jatkuvasti pääradan kehittämisen ohi. Pääradan kehittämiseksi myönnetty suunnittelumiljoona on yksi askel oikeaan suuntaan, mutta nyt tarvitaan ripeästi jatkotoimenpiteitä. Raideinfraan panostamisella on vaikutuksia myös ilmastopolitiikkaan ja päästöjen vähentämisessä, Räsänen toteaa.