STT: Kansanedustajien sopeutumisraha nousee lähelle työttömyysturvan tasoa

30.11.2018 klo 09:18 Politiikka KD Lehti

Eduskuntaryhmät esittelevät tänään näkemyksensä kansanedustajien sopeutumisrahasta. STT:n tietojen mukaan sopeutumisraha vertautuu jatkossa lähelle työttömyysturvan taso. Sen kesto on rajattu kolmeen vuoteen.

Eduskuntaryhmät esittelevät ehdotuksensa paljon kritiikkiä saaneesta kansanedustajien sopeutumisrahasta tänään.

Sopeutumiseläke korvataan kokonaan enintään kolme vuotta maksettavalla sopeutumisrahalla

STT:n keräämien tietojen perusteella sopeutumiseläke korvataan kokonaan enintään kolme vuotta maksettavalla sopeutumisrahalla, jonka suuruudesta on nyt päästy sopuun.

STT:n tietojen mukaan eduskuntaryhmät esittävät, että sopeutumisrahan tasoa nostetaan lähemmäksi normaalin työttömyysturvan tasoa. Kansanedustajan peruskuukausipalkkiolla (noin 6 500 euroa) sopeutumisraha on nykyään 1 800 euroa. Jatkossa sopeutumisraha olisi 2 100 euroa, ryhmänjohtajat esittävät.

Jatkossa myös nykyiset sopeutumiseläkkeen saajat ja tai siihen oikeutetut kansanedustajat siirtyvät ajalliselta kestoltaan rajatun sopeutumisrahan piiriin. Huhtikuussa sopeutumiseläkkeen saajia oli 30.

Uudistuksen jälkeenkin sopeutumisraha olisi selvästi alemmalla tasolla kuin tavanomainen työttömyysturva, selviää STT:n eduskunnasta saamista tiedoista. Noin 6 500 euron tuloilla tavanomaisen työttömyysturvan taso olisi perustilanteessa noin 2 400 euroa – eli noin 300 euroa korkeampi kuin ehdotettu sopeutumisraha.

Sopeutumisrahauudistus on määrä hyväksyä vielä tällä vaalikaudella eli viimeistään maaliskuussa. Uusi järjestelmä olisi siis käytössä heti huhtikuun eduskuntavaalien yhteydessä ja eduskunnan vaihtuessa.

Sopeutumisrahajärjestelmä on ollut jo käytössä vuonna 2011 ja sen jälkeen valituilla kansanedustajilla.

Ylös