”Onneksi järjestöt saivat tuen ruokajakelutoiminnalleen” – KD:n Antero Laukkanen tyytyväinen

27.12.2018 klo 10:27 Uutiset Kristiina Kunnas

– Tämä herkisti, Kristillisdemokraattien kansanedustaja Antero Laukkanen toteaa. Ruokajakelua järjestävien yhdistysten ja järjestöjen saama tuki toiminnalleen oli poliitikolle joululahja. – Sitä herkistymistä ei eduskuntatalossa usein tapahdu, Laukkanen jatkaa.

Aivan joulun alla tuli tieto siitä, että ruokajakelua järjestävien yhdistysten ja järjestöjen toiminta helpottuisi. Hallitus päätti antaa järjestöille 1,2 miljoonan euron tuen juuri toiminnan tukemiseen eli ruokajakelun järjestämiseen.

– Kahden viime kuukauden aikana olen tavannut paljon henkilöitä, joilla on mahdollisuus vaikuttaa asiaan.

KD-kansanedustaja Antero Laukkanen kiittelee kolmannen sektorin työn tärkeyttä.

– Olen itsekin ollut siellä auttamasssa, hän kertoo.

Näe ne ihmiset ympärilläsi, joille joulu ei ole ihan itsestäänselvys. Ajattele hyvää ja tee hyvää. Anna sydämessäsi olevan auttamisenhalun tulla esiin. – kansanedustaja Antero Laukkanen

– Leipäjonoissa on nykyään yhä enemmän yksinhuoltajavanhempia ja eläkeläisiä. Kun hallitus nipisti lääkekorvauksia, tuli pienituloisia ruokajakeluun aiempaa runsaslukuisammin.

Antero Laukkanen innostuu Kristiina Kunnaksen haastattelussa KD-Kompassi -ohjelmassa antamaan pienen jouluhartauden.

– Näe ne ihmiset ympärilläsi, joille joulu ei ole ihan itsestäänselvys. Ajattele hyvää ja tee hyvää. Anna sydämessäsi olevan auttamisenhalun tulla esiin. Näitä lähimmäisiä on meidän kaikkein lähellä.

– Myös auttajalle tulee hyvä mieli, Laukkanen lupaa.

 

 

Kuuntele kansanedustaja Antero Laukkasen haastattelu Radio Dein KD-Kompassi -ohjelmassa täältä