Lastenlääkäri ja TV-tohtori Tiina Tuomela kisaa kansanedustajapaikasta vankalla asiaosaamisellaan
12.1.2019 klo 14:47 Politiikka Samuli Rissanen
Kristillisdemokraattien varapuheenjohtaja ja Vantaan kaupunginvaltuutettu Tiina Tuomela lähtee tavoitteilemaan kansanedustajapaikkaa Uudeltamaalta vankalla asiaosaamisella. Hän uskoo, että asiaosaamisella haastaminen on avain myös koko puolueen kasvuun. (Kuva:Mats Arlander)
KD:n 1.varapuheenjohtaja ja Vantaan kaupunginvaltuutettu Tiina Tuomela on profiloitunut sote-asiantuntijaksi, joka tuntee vähäosaisten arjen. Uudellamaalla hän on ratkonut erityisesti sisäilmaongelmia ja tuonut ruoka-avun ja hätämajoitukset aloitteillaan kaupunginvaltuuston tietoisuuteen.
Kristillisdemokraattien varapuheenjohtaja ja Vantaan kaupunginvaltuutettu Tiina Tuomela lähtee tavoittelemaan kansanedustajapaikkaa Uudeltamaalta vankalla asiaosaamisella. Hän uskoo, että asiaosaamisella haastaminen on avain myös koko puolueen kasvuun.
Tuomela on tullut suurelle yleisölle kenties tutuimmaksi Yle:n Aamu-TV:n asiantuntijalääkärinä. Politiikka imaisi Tuomelan kuntavaaliehdokkaaksi 2012 ja pian hänestä tuli kristillisdemokraateille tärkeä sote-asiantuntija ja arjen osaaja.
Tuomela on Vahti ry (Vantaan Asunnottomien Hyvinvoinnin tuki ry) puheenjohtaja ja hän on vastannut ruoka-aputoiminnasta Vantaalla.
– Kotihoitoon resursseja, mutta myös laitoshoitoon riittävä hoitajamiehitys. Ei ”haamuhoitajia”. Omaishoitajien arvostusta on nostettava
Asunnottomuuteen puuttuminen ja riittävän hätämajoituskapasiteetin turvaaminen onkin Tuomelan merkittävin parannuskohde Vantaalla ja ylipäänsä pääkaupunkiseudulla.
– Pääkaupunkiseudulla asumiskustannukset ovat aivan liian korkeita. Asumisen kalleus haittaa myös työvoiman saantia.
– Tärkeää on myös huolehtia, että uusilla asuinalueilla on erilaisia asuinmuotoja: vuokra-, osaomistus- ja omistusasuntoja. Täten segregaatiokehitys lievittyy, hän sanoo.
Tuomela taistelee myös lisätuesta lapsiperheille. Hän ehdottaa matalankynnyksen apua arkeen esimerkiksi entisten kodinhoitajien muodossa. Perhevapaauudistus on tehtävä ensi kaudella mahdollistaen perheiden vapaus valita.
– Ei tiukkoja kiintiömalleja, hän sanoo.
Tällä vaalikaudella Tuomela käynnisti nimenkeruun vanhusasianvaltuutetun viran perustamiseksi. Ikäihmisten toimeentulon sekä hoidon ja hoivan saatavuuden turvaaminen on yksi Tuomelan tärkeimmistä vaaliteemoista.
– Kotihoitoon resursseja, mutta myös laitoshoitoon riittävä hoitajamiehitys. Ei ”haamuhoitajia”. Omaishoitajien arvostusta on nostettava, hän listaa.
Tuomela pitää edelleen tärkeänä vanhusasiainvaltuutetun viran perustaminen, sillä ikäihmiset todella tarvitsevat oman puolestapuhujansa.
Senioreille Tuomela lanseerasi viime kesänä neljä takuuta, jotka ovat ulkoilutakuu, ruokailutakuu, yhteisötakuu ja hygieniatakuu.
Sisäilmaongelmia Tuomela ratkoo sisäilmaneuvottelukunnassa.
— Sisäilmaongelmista kärsivien tilannetta on parannettava siten, että sosiaaliturva saadaan ajan tasalle, hän sanoo.
Tiina Tuomela
Ikä:58 vuotta
Kotikunta: Vantaa
Perhesuhteet: Naimisissa, 2 aikuista lasta
Koulutus ja ammatti: Lastentautien erikoislääkäri, LKT (lääketieteen ja kirurgian tohtori)
Luottamustoimia:
Vantaa: kaupunginvaltuutettu, sosiaali- ja terveyslautakunnan sekä sisäilma-asioiden neuvottelukunnan jäsen.
Uudenmaan maakuntavaltuutettu.
Kristillisdemokraattien 1. varapj, KD Naisten pj. Vantaan paikallisosaston pj, Uudenmaan piirihallituksen varapj.
Vahti ry pj (Vantaan Asunnottomien Hyvinvoinnin tuki ry)
Kirkko- ja hiippakuntavaltuutettu.
Vaalimotto:
Sanoista tekohin. Kansalaisia kuunnellen.
www.tiinatuomela.fi
https://www.facebook.com/tiina.tuomela.3
Tweets by TuomelaTiina