Ikä ja maalla asuminen suojaavat rahaan liittyvältä häpeältä

20.1.2019 klo 08:03 Politiikka KD Lehti

Raha-asioihin liittyvää häpeää kokevat vähiten yli 60-vuotiaat ja maaseudulla asuvat, kertoo Santander Consumer Finance -rahoitusyhtiön teettämä kyselytutkimus.

Yli 60-vuotiaista vain 6 prosenttia tuntee rahaan liittyvää häpeää, kun alle 30-vuotiaissa aikuisissa osuus on kolminkertainen.

Maaseudulla asuvista vain 4 prosenttia kokee häpeää raha-asioista. Erikoisen pientä lukua selittää liiketoimintajohtaja Lauri Timgrenin mukaan tässäkin todennäköisesti ikä.

– Ikäryhmien välillä on kohtuullisen suuria eroja, ja maaseudulla asuvien pieni prosentti häpeän tuntemisessa luultavasti heijastaa maaseudun ikäjakaumaa, hän sanoo STT:lle.

Yleensä häpeää tunnetaan, koska rahaa on liian vähän. Kuitenkin myös hyvää taloudellista tilannetta voidaan hävetä varsinkin, jos tutuilla on pulaa rahasta.

Yleensä häpeää tunnetaan, koska rahaa on liian vähän. Kuitenkin myös hyvää taloudellista tilannetta voidaan hävetä varsinkin, jos tutuilla on pulaa rahasta.

Alle 2 250 euroa kuukaudessa ansaitsevista vastaajista 18 prosenttia koki häpeää rahoistaan. Enemmän tienaavista rahatilannettaan häpesi noin puolet pienempi joukko.

Yleisimmät rahaan liittyvät huolenaiheet ovat monelle vanhoja, ikäviä tuttuja: yllättävät menot ja pienet tulot huolestuttivat yli 40 prosenttia vastaajista. Myös asumiskustannukset ja arjen elintason ylläpitäminen huolettivat noin joka kolmatta.

YouGovin kuluttajapaneelissaan toteuttamaan verkkokyselyyn vastasi 1 023 ihmistä viime lokakuun lopulla. Kokonaistuloksissa luottamusväli on 2,8 prosenttiyksikköä suuntaansa.

STT

Ylös