Kristillisdemokraateilla täysi lista Oulun vaalipiirissä – kokenut Marja-Leena Kemppainen mukana

5.3.2019 klo 14:08 Politiikka Kristiina Kunnas

Kristillisdemokraatit lähtee nyt Oulun vaalipiirissä täydellä listalla eduskuntavaaleihin. Mukaan saatiin myös kokenut oululaispoliitikko Marja-Leena Kemppainen, joka istui eduskunnassa jo 1999–2003.

– Iloisena yllätyksenä saimme paljon pyydetyn ja odotetun Marja-Leena Kemppaisen listalle myös, kertoo Kristillisdemokraattien Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun piirin puheenjohtaja Leena Askeli.

Kemppainen istui kansanedustajana 1999-2003. Oulun kaupunginvaltuutettuna hän on ollut jo 30 vuotta, sillä hän pääsi valtuustoon ensi kerran 1989. Koulutukseltaan hän on erikoissairaanhoitaja. Hän teki pitkän työuran sosiaali- ja terveydenhuollossa, viimeksi  työhyvinvointikoordinaattorina.

Vuoden 2017 kuntavaalien jälkeen Kemppainen valittiin Oulun tarkastuslautakunnan puheenjohtajaksi. Samana vuonna hän vastaanotti myös kunnallisneuvoksen arvonimen.

Iloisena yllätyksenä saimme paljon pyydetyn ja odotetun Marja-Leena Kemppaisen listalle. – KD:n piiripuheenjohtaja Leena Askeli

Kemppainen on ollut lukuisien järjestöjen ja yhdistysten johtopaikoilla. Näihin kuuluvat esimerkiksi Auta lasta ry, Keliakialiitto sekä Oulun seudun muistiyhdistys. Kristillisdemokraateissa hän on ollut naisjärjestön puheenjohtajana, piirin puheenjohtajana sekä puolueen varapuheenjohtajana.

Kristillisdemokraattien ehdokaslistalla laaja vaalipiiri on hyvin edustettuna.

KD:n Oulun vaalipiirin eduskuntavaaliehdokkaat 2019:

1. Aitto-oja Vesa, Oulu, rakennusmestari, yrittäjä

2. Askeli Leena, Kempele, erityisluokanopettaja, pääluottamusmies

3. Harju Sointu, Sievi, lasten ja nuorten erityisohjaaja

4. Heikkinen Matti, Oulainen, insinööri, liikennelentäjä

5. Huusko Ritva, Tyrnävä, psykoterapeutti, yrittäjä

6. Hynynen Evelyn, Kajaani, toiminnanjohtaja, KM

7. Hätälä Mirja-Irene, Oulu, laskentatradenomi, kotiäiti

8. Kemppainen Marja-Leena, Oulu, kunnallisneuvos, työnohjaaja Story

9. Lehtikangas Ulla, Ylivieska, luottamushenkilö

10. Liljamo Vesa, Oulu, fysioterapeutti, yrittäjä

11. Mikkola Jaakko, Kuhmo, psykologi, eläkkeellä

12. Nivukoski Hilkka, Oulu, terveydenhoitaja-sosionomi

13. Oksanen Henri, Raahe, yhteisöpedagogi

14. Pelto Anna-Kaisa, Oulu, sairaanhoitaja (AMK), TtM

15. Punkari Soile, Kempele, toiminnanjohtaja, sairaanhoitaja (YAMK)

16. Pätsi Juha, Oulu, farmaseutti, LuK

17. Siljander Kirsti, Kalajoki, kotitalousopettaja, eläkeläinen

18. Vähäkangas Juha, Alavieska, psykiatrinen sairaanhoitaja, perheterapeutti

Kristillisdemokraattien listalla on kattavasti eri alojen ja paikkakuntien ehdokkaita. – Sote-uudistuksessa on unohdettava etupiiriajattelu, keskiöön on nostettava tavallinen hoitoa tarvitseva ihminen, olipa hän lapsi, keski-ikäinen tai vanhus. On tärkeää, että peruspalvelut voidaan tuottaa hänen kotiseudullaan, sanoo oululainen yrittäjä Vesa Aitto-oja. – Hallitsemattomaan maahanmuuttoon on voitava puuttua tarvittaessa rohkeilla poliittisille päätöksillä.

 

Huom. Tekstiä korjattu klo 14.50, ehdokkaiden titteleitä tarkennettu

Ylös