Keväinen riesa on täällä taas: Moni saa oireita, kun hiekoitushiekka pölyää ja tekee ilmanlaadusta kehnoa

27.3.2019 klo 10:28 Politiikka KD Lehti

Katupölyä on nyt runsaasti etenkin pääkaupunkiseudun ilmassa ja HSY:n mittausten mukaan ilmanlaatu on paikoin huono. Kadut pölyävät eniten vilkkaasti liikennöidyillä alueilla.

Suurin osa katupölystä on autojen renkaiden jauhamaa asfalttia ja hiekoitushiekkaa. Erityisesti nastarenkaat kuluttavat asfalttia ja tuottavat siten katupölyä. Varsinkin keväisin katujen kuivuessa pöly nousee ilmaan liikennevirtojen ja tuulen nostattamana.

Suurin osa katupölystä on autojen renkaiden jauhamaa asfalttia ja hiekoitushiekkaa.

Tällöin hiukkaspitoisuudet voivat kasvaa pääkaupunkiseudulla hetkittäin jopa kymmenkertaisiksi normaaliin verrattuna.

HSY:n ilmanlaatumittausten perusteella pääkaupunkiseudun ilmassa on juuri nyt runsaasti katupölyä vilkkaiden katujen varsilla. Korkeita hiukkaspitoisuuksia on mitattu HSY:n ilmanlaatuasemilla esimerkiksi Leppävaarassa ja Tikkurilassa.

– Myös pääväylien varrella pölisee, ilmansuojeluasiantuntija Anu Kousa Helsingin seudun ympäristöpalveluista kertoo.

Katupölykausi on yleensä pahimmillaan maalis–huhtikuussa. Huhtikuun lopulla pölyisyys vähenee katujen puhdistuksen ja kevään edetessä. Pölyisyyttä hillitään jo nyt kostuttamalla katuja laimealla suolaliuoksella.

Pääväylien pölynsidonta on ELY-keskuksen vastuulla ja katujen ja teiden kaupunkien vastuulla.

Myös lähipäivistä on todennäköisesti tulossa pölyisiä, jos sää pysyy aurinkoisena. Ilmanlaatu paranee heti, kun tienpinnat kostuvat.

– Kunkin päivän pölytilanne riippuu säästä. Aurinkoisina ja kuivina päivinä liikennevirrat nostavat talven aikana kertynyttä pölyä voimakkaasti ilmaan, jolloin ilmanlaatu heikkenee. Sade puolestaan kostuttaa tienpinnat, mikä vähentää pölyisyyttä, Kousa kuvailee.

Moni saa oireita katupölystä

Katupöly on erityisen haitallista riskiryhmille kuten astmaatikoille, lapsille, iäkkäille sekä sepelvaltimo- tai keuhkoahtaumatautia sairastaville.

Katupöly pahentaa usein sydän- ja hengityssairaiden oireita. Ärsytysoireita kuten nuhaa, yskää sekä kurkun ja silmien kutinaa voi esiintyä kenellä tahansa, myös perusterveillä aikuisilla.

Ei kannata varsinkaan lenkkeillä tai harrastaa muuta raskasta liikuntaa katujen varsilla.

Vähentääkseen oireilua kannattaa välttää liikkumista vilkasliikenteisillä alueilla, etenkin ilmanlaadun ollessa huono. Tällöin ei kannata varsinkaan lenkkeillä tai harrastaa muuta raskasta liikuntaa katujen varsilla.

Lakaise hiekka pois pihalta kosteana, ei kuivana. Kuivana lakaistu hiekka pölyää pahimmin.

Näin helpotat oireitasi:

Siirry puhtaampaan ilmaan, sisälle tai kauemmas liikenteestä ja vältä raskasta liikuntaa vilkkaiden katujen varsilla.

Hoida ja lääkitse oireitasi saamiesi ohjeiden mukaan.

Jos sinulla on esimerkiksi astma tai sepelvaltimo- tai keuhkoahtaumatauti, vältä ulkoilua alueilla, joissa on paljon katupölyä.

Pidä ikkunat kiinni, kun ilmanlaatu on huono.

Hanki asuntoon tehokkaat tuloilmasuodattimet ja pidä ne kunnossa. Suodattimet on hyvä vaihtaa keväisin ja syksyisin.

Kuivata pyykit sisällä.

Lakaise hiekka pois pihalta kosteana, ei kuivana. Kuivana lakaistu hiekka pölyää pahimmin.

Ylös