Essayah on yksi illan äänikuningattarista ja veti puolueelleen joukon uusia äänestäjiä

14.4.2019 klo 21:02 Uutiset Samuli Rissanen

Kristillisdemokraattien Sari Essayah kertoo saaneensa lukuisia viestejä, että kristillisdemokraatteja oli nyt äänestetty ensimmäistä kertaa.

Kristiillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah on onnistunut siinä, johon hänet neljä vuotta sitten valittiin. Tuoreen puheenjohtajan oli määrä kääntää kristillisdemokraattien suunta ja vaalitappioiden kierre.

Kaikkiaan kristillisdemokraatit olisivat saamassa kuusi kansanedustajaa. He olisivat Essayah’n ohella Antero Laukkanen, Päivi Räsänen, Sari Tanus, Sakari Smeds ja Peter Östman.

Näin näyttäisi nyt tapahtuneen. Kristillisdemokraatit ovat keränneet ennakkoäänistä 4,3 prosenttia ja yhden lisäpaikan Kaakkois-Suomesta. Vuoden 2015 vaaleissa puolueen oli tyytyminen 3,5 prosenttiin ja viiteen paikkaan.

Essayah’n mukana kristillisdemokraatit keräsi nyt joukon uusia äänestäjiä.

– Olen itse saanut lukuisia viestejä, että puoluetta on nyt äänestetty ensimmäistä kertaa.

Essayah’n mukaan vaaleissa haettiin selkeää muutosta. Politiikan uskottavuus koki kolhuja kun hallitus kompuroi ja kaatui soten kariutumiseen.

–Näistä tuli luottamusvaalit, Essayah arvioi.

Kaikkiaan kristillisdemokraatit olisivat saamassa kuusi kansanedustajaa. He olisivat Essayah’n ohella Antero Laukkanen, Päivi Räsänen, Sari Tanus, Sakari Smeds ja Peter Östman.

Essayah on yksi illan äänikuningattarista Vasemmistoliiton Li Anderssonin ja Sdp:n Sanna Marinin ohella.

Lisäksi useassa piirissä kristillisdemokraateilla on jännitettävää, sillä puolueen ehdokkaat taistelevat viimeisistä paikoista.

– Niistä käydään vielä ”armoton taisto”, Essayah sanoo.