Rinteen hallituksen ohjelmassa on liikaa toiveajattelua ja aikomus muuttaa sukupuolen käsite, Päivi Räsänen kritisoi

3.6.2019 klo 15:47 Uutiset Samuli Rissanen

Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Päivi Räsäsen mukaan Sdp:n Antti Rinteen hallitusohjelmatavoitteissa on kestämätön määrä toiveajattelua.

Hallitus aikoo muuttaa juridisen sukupuolen käsitteen sukupuolineutraaleja henkilötunnuksia myöten.

Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Päivi Räsänen löytää Rinteen hallitusohjelmasta useita kannatettavia koulutuksen, vanhuspalvelujen ja terveydenhuollon tavoitteita.

Niiden katteeksi ei kuitenkaan löydy oikeaa talous- ja keinovalikoimaa.

Tuleva hallitus laskee ohjelman toteuttamisen paljolti hyviin talousnäkymiin sekä työllisyyden positiiviseen kehittymiseen.

– Kunnianhimoiset työllisyys- ja taloustavoitteet ovat kuitenkin tyhjän päällä, sillä todelliset keinot tavoitteiden toteutumiseksi puuttuvat, Räsänen toteaa.

Sukupuoli irrotetaan biologisesta ja lääketieteellisestä todellisuudesta ihmisen sisäiseksi kokemukseksi.

Valitettavan mahdollista kuitenkin on, että todellisuuden toteuma ei tule olemaan niin positiivinen kuin Säätytalolla on linjailtu. Hallitus kertoi luopuvansa hallitusohjelmassa luvatuista menolisäyksistä, jos työllisyys ei kehity oletetulla tavalla.

– Sitä ei kuitenkaan kerrottu, missä järjestyksessä luopuminen toteutetaan, Räsänen ihmettelee.

Hän muistuttaa, että julkisen talouden pitkäjänteistä kehittämistä ei tulisi nyt laiminlyödä, sillä tulevaisuuden haasteet, kuten ikärakenne ja suhdannemuutokset, pakottavat miettimään nykytilanteessakin vuosia eteenpäin.

Oppivelvollisuuden pidentäminen toiseen asteeseen on myös tulevan hallituksen suunnitelmissa.

Räsänen pitää valitettavana sitä, ettei koulutuspoliittisissa menokohdennuksissa kuunneltu asiantuntijoiden ääntä.

– Tarkoituksenmukaisempaa olisi ollut kohdentaa merkittävä rahoitus esimerkiksi perusopetuksen ryhmäkokojen pienentämiseen ja erityisopetukseen. Jo tällä hetkellä ongelmana on, että toiselle asteelle mennään liian puutteellisin valmiuksin, eikä tätä korjata oppivelvollisuutta pidentämällä, hän sanoo.

Rinteen hallitus aikoo muuttaa juridisen sukupuolen käsitteen sukupuolineutraaleja henkilötunnuksia myöten.

Sukupuoli irrotetaan biologisesta ja lääketieteellisestä todellisuudesta ihmisen sisäiseksi kokemukseksi.  Sukupuolen vaihtaminen eriytetään lääketieteellisestä arviosta ja hoidoista henkilön omaan ilmoitukseen ja kokemukseen perustuvaksi.

–  Tämä tarkoittaa käytännössä myös isyyden ja äitiyden käsitteiden muutosta. Lapsen synnyttävä äiti voisi olla juridinen mies tai juridinen nainen voi olla lapsen biologinen isä. Tässä syrjäytetään lapsen oikeus luonnolliseen ja tasapainoiseen vanhemmuuteen, Räsänen toteaa.