Päivi Räsänen kritisoi talousarvioehdotusta – ”Hataralla pohjalla”

15.8.2019 klo 14:22 Uutiset Kristiina Kunnas

Kristillisdemokraattien Päivi Räsänen huomauttaa, että valtiovarainministeriön julkaisema talousarvioehdotus herättää kysymyksiä hallituksen kyvystä hoitaa maan taloutta vakaalla ja kestävällä tavalla.

– Talouden tasapainottaminen vaalikauden aikana lepää puhtaasti hallituksen työllisyystavoitteen varassa, kokenut kansanedustaja Päivi Räsänen muistuttaa.

– Kuitenkin keinot työllisyysasteen parantamiseksi ovat olemattoman heikkoja, hän jatkaa kritiikkiään.

Päivi Räsänen toteaa tiedotteessaan, että valtiovarainministeriön esityksen mukaan hallitus olisi lisäämässä muutamaa kymmentä miljoonaa työllisyyspalveluihin, palkkatukeen ja koulutukseen.

– Nämä panostukset eivät ole riittävät työllisyystavoitteen saavuttamiseksi varsinkin, kun hallitus samalla kiristää verotusta. Työn kannattavuus laskee ja se näkyy tulevaisuudessa myös työllisyyskehityksessä.

Hallituspuolueet ja ministeriöt vaativat omia lisäyksiään budjettiin ja lopputulos on maamme historian euromääräisesti suurin valtion budjetti. – Päivi Räsänen

Samoin hallituksen päätös leikata kotitalousvähennystä vaikuttaa Räsäsen mukaan negatiivisesti työllisyyteen.

– Hallituksen pitäisi pyrkiä parantamaan työn kannustavuutta sekä lisäämään ihmisten ja yritysten mahdollisuuksia tarjota työtä. Nyt toimitaan päinvastoin.

Valtiovarainministeriön talousarvioehdotus pahentaa valtion alijäämää 1,5 miljardilla eurolla.

– Todellisuus on tätäkin karumpi, Räsänen sanoo.

–  Tulevissa hallituksen sisäisissä budjettineuvotteluissa tullaan tekemään merkittäviä pysyviä menolisäyksiä ja alijäämä kasvaa merkittävästi.

–  Hallituspuolueet ja ministeriöt vaativat omia lisäyksiään budjettiin ja lopputulos on maamme historian euromääräisesti suurin valtion budjetti, Räsänen ennustaa.

– Mutta tulopuolella emme näe vastaavaa kehitystä.

Räsänen ennustaa myös leikkauslistoja.

– Eläkeläisille luvattu vappusatanen muuttui jo muutamiksi kympeiksi. Tällä menolla hallitus joutuu kauden edetessä perumaan merkittävät lupauksensa ja menolisäysten sijaan näemme leikkauslistoja.