”Lapsia ei pidä laskea ilmastopäästöksi”

28.8.2019 klo 20:51 Politiikka Samuli Rissanen

Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Päivi Räsänen sai KD:n kansanedustajat kesäkokoukseen kotikaupunkiinsa Riihimäelle.

KD-ryhmä haastoi politiikan syksyn alkajaisiksi hallitusta ilmasto- ja perhepolitiikan sekä talouden kysymyksissä.

Kristillisdemokraattien eduskuntaryhmä sovitteli askelmerkkejään politiikan syksyyn eduskuntaryhmän puheenjohtaja Päivi Räsäsen kotikaupungissa Riihimäellä.

Pitkän kokouspäivän aikana ryhmä vieraili uuututtaan hohtavassa Uramon koulussa, tapasi kaupunginjohtaja Sami Sulkon sekä tutustui Fortumin kiertotalouskylään.

Kesäkokouspäivä päättyi yleisötilaisuuteen Riihimäen keskustan Cafe Laurellissa Hämeenkadulla.

– On otettu kantaa ja pohdittu syksyn vaihtoehtobudjettia, Räsänen kertoi kahvilaan kerääntyneille kuulijoille.

Räsäsen mukaan tarkoitus on sekä kannustaa että haastaa hallitusta parempaan politiikkaan ja talouden pitoon.

Erityisen huolissaan kristillisdemokraattien kansanedustajat olivat siitä, että viime aikaisessa julkisessa keskustelussa lasten hankkimatta jättäminen on rinnastettu ilmastoteoksi.

– Tällainen rinnastus on täysin ihmisarvon vastaista ja herättää syvää huolta yhteiskuntamme lapsivastaisesta asenteesta

– Tällainen rinnastus on täysin ihmisarvon vastaista ja herättää syvää huolta yhteiskuntamme lapsivastaisesta asenteesta, Räsänen sanoi.

– Lapsia ei todellakaan pidä laskea ilmastopäästöksi.

Hänen mukaansa ajatus on mieletön siinäkin mielessä, että syntyvyys on Suomessa alimmalla tasollaan koko itsenäisyyden aikana ja vertautuu pitkässä katsannossa lähinnä 1800-luvun nälkävuosiin.

Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä peräänkuulutti hallitukselta vastuullista talouspolitiikkaa, jotta myös tulevaisuudessa voidaan kantaa huolta yhteiskunnan heikommista.

– Julkisten menojen huonosti kohdennetut pysyvät lisäykset, mittava omaisuuden myynti ja velkaantuminen vaarantavat julkisen talouden tasapainon, ja siten mahdollisuuden pitää huolta heikoimmassa asemassa olevien perusturvasta ja palveluista, ryhmän yhteisessä kannanotossa muistutettiin.

Lisäksi ryhmä pitää työllisyyden ja ihmisten arjen sujuvuuden kannalta tärkeänä, että hallitus luopuu suunnitelmistaan leikata kotitalousvähennystä.

Rinteen hallitusohjelmaan on kirjattu, että valtiontaloudellisista syistä kotitalousvähennyksen enimmäismäärä alennetaan 2400 eurosta 2250 euroon ja korvausosuutta pienennetään 50:stä 40 prosenttiin. Tällä muutoksella tavoitellaan 95 miljoonan verotulojen lisäystä.

– Tavoiteltujen verotulojen ohella hallitus ei ole ilmeisesti arvioinut riittävästi heikennyksestä tulevia muita välittömiä ja välillisiä negatiivisia vaikutuksia, kristillisdemokraattien kansanedustajat arvioivat.

Ylös