Pietarsaari aikoo tuplata ehdokasmääränsä – KD haluaa kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi kuntavaaleissa 2021

8.10.2019 klo 08:56 Kenttätoiminta Kristiina Kunnas

Pietarsaaren kaksikielinen KD-osasto aikoo kasvattaa jäsenmääräänsä sekä hankkia tuplamäärän ehdokkaita vuoden 2021 kuntavaaleihin.

Pietarsaaren paikallisosaston kokouksessa ladattiin pöytään isot tavoitteet. Illassa oli ajateltu kaikkien tarpeita, esimerkiksi lapsiperheet tunsivat olevansa lämpimästi tervetulleita, sillä lapsille oli järjestetty hoito.

Puhujina olivat Daniel Tunér sekä kaupunginvaltuutetut Kurt Hellstrand ja Mikael Snellman, ja eri aiheista puheenvuoroja pitivät myös Anders H. Byggmästar, Diana Söderbacka sekä Benita Nyman.

Ensi vuonna alamme värvätä ehdokkaita kuntavaaleihin, jotka pidetään 2021. Laitoimme tavoitteen, että Kristillisdemokraateista on tultava kolmanneksi suurin puolue Pietarsaaressa ja meidän on saatava vähintään viisi valtuutettua

–  Yleisö sai esittää kysymyksiä ja puhuimme useista tärkeistä aiheista lähtien kaupungin infrastruktuurista päätyen siihen, kuinka Pietarsaari voisi olla turvallisempi asukkailleen ja kuinka saisimme nostettua kaupunkimme vetovoimaa, Tunér kertoo.

Pietarsaaren paikallisosasto on kaksikielinen, mutta tällä hetkellä enemmistö jäsenistä on ruotsinkielisiä.

– Totesimme kokouksessa sen, että meidän on saatava lisää suomenkielisiä jäseniä ja toimijoita.

Paikallisosasto on aloittanut jäsentenhankintakampanjan. Parikymmentä uutta jäsentä on jo saatu.

– Ensi vuonna alamme värvätä ehdokkaita kuntavaaleihin, jotka pidetään 2021. Laitoimme tavoitteen, että Kristillisdemokraateista on tultava kolmanneksi suurin puolue Pietarsaaressa ja meidän on saatava vähintään viisi valtuutettua.

– Kun saamme enemmän valtuutettuja, saamme tärkeitä lautakuntapaikkojakin lisää.

Pietarsaari aikoo varmistaa vaalimenestyksen hankkimalla tuplamäärän ehdokkaita.

– Se tarkoittaa, että vuoden 2017 ehdokasmäärä 22 nousee kaksinkertaiseksi ja on peräti 44. Paikallisosastomme hallitus kannustaa kaikkia kampanjaan osallistuvia houkuttelemaan mukaan sekä jäseniä että kuntavaaliehdokkaita, puheenjohtaja Daniel Tunér kertoo.

Ylös