Puutiaisaivokuumerokote on maksuton vain harvoilla seuduilla-Toteutuuko yhdenvertaisuus, KD:n kansanedustajat kysyvät

22.10.2019 klo 16:12 Politiikka Samuli Rissanen

Kristillisdemokraattien kansanedustajat Peter Östman, Sari Essayah ja Päivi Räsänen vaativat kirjallisessa kysymyksessään, että kaikkia kansalaisia ja seutuja, joissa puutiaisaivokuumetta kantavien punkkien levinneisyys on korkea, tulisi kohdella rokotusohjelmassa yhdenvertaisesti.

Kirjallisen kysymyksen allekirjoittaneiden KD:n kansanedustajien mukaan rokotusohjelman perusteena pitäisi olla taudinaiheuttajien levinneisyys, ei sairastumistapausten.

– Kaikkia kansalaisia ja seutuja, joissa puutiaisaivokuumetta kantavien punkkien levinneisyys on korkea, tulisi kohdella rokotusohjelmassa yhdenvertaisesti, he toteavat.

Tehokkaan suojan saamiseksi tarvitaan vähintään kolme noin 50 euroa maksavaa rokotetta.

Tehokkaan suojan saamiseksi tarvitaan vähintään kolme noin 50 euroa maksavaa rokotetta.

– Tämä on pienituloiselle ihmiselle, saati lapsiperheille merkittävä summa, kansanedustajat huomauttavat.

Samalla he kysyvät, mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä punkkien levittämien tautien, borrelioosin ja puutiaisaivokuumeen torjumiseksi.

TBE-rokotuksia tarjotaan kansallisen rokotusohjelman osana henkilöille, jotka oleskelevat pidempiaikaisesti alueilla, joilla puutiaisaivotulehduksen ilmaantuvuus on hyvin korkea.

TBE levisi Suomessa ensimmäisenä Kokkolan seudulle ja Ahvenanmaalle. 2000-luvun alussa Kokkolan seudulla todettiin erityisen vakavia TBE-tapauksia.

– Se, että tätä nykyä tapauksia esiintyy Kokkolan seudulla vähemmän, johtuu osin siitä, että useat alueen asukkaat ovat ottaneet rokotteet omakustanteisesti. Paikalliset infektiolääkärit suosittelevat ilmaisen punkkirokotteen kattamaan myös Kokkolan seudun ja Pohjanmaan rannikon alueet.

– Punkkeja sen sijaan esiintyy Pohjanmaalla entistä enemmän. Borrelioosiin sairastui Pohjanmaan rannikolla ennätysmäärä ihmisiä vuonna 2018, yhteensä 85 henkeä, kirjallisen kysymyksen 1. allekirjoittaja, luotolainen kansanedustaja Peter Östman muistuttaa.

Ylös