Viikon KD-valtuutettu Heidi Kotilainen, Sotkamo: ”Houkuttelemme muuttajia – laskimme tuloveroprosenttia”
1.11.2019 klo 16:09 Viikon valtuutettu Kristiina Kunnas
– Hevosten kanssa olen ollut lapsesta lähtien. Meidän perhe elää talliarkea ystäviemme tallilla, jossa hevoseni on. Päiväkodista tulee palautetta, että hevoset ovat paljon leikeissä mukana. Lapsillamme on aivan erityinen käsitys esimerkiksi jouluevankeliumista, kun Jeesus syntyi talliin, viikon KD-valtuutettu Heidi Kotilainen kertoo vierellään suomenhevonen Siru. (Kuva Hannu Keränen)
Sosionomi Heidi Kotilainen näyttää esimerkkiä paluumuuttajasta. Hän kävi opiskelemassa etelässä mutta halusi elämään takaisin Kainuuseen. Kolmen lapsen äiti on nyt Sotkamon kuntapäättäjä.
– Ikinä en voita mitään arpajaisissa, Heidi Kotilainen naurahtaa.
Kevään 2017 kuntavaaleissa Heidi kuitenkin voitti. Sotkamossa oli pitkään ollut vain yksi Kristillisdemokraattien valtuutettu. Kun ääniä laskettiin ja tarkistettiin, kävi ilmi, että sekä Kristillisdemokraattien Heidi Kotilaisella että Vihreiden ehdokkaalla oli täsmälleen sama vertailuluku. Asia ratkaistiin arvalla.
– Pääsin näin valtuustoon. Oli iso juttu, että saimme kaksi valtuutettua.
Heidi Kotilainen ja Yrjö Sorvari muodostavat valtuuston KD-ryhmän. Politiikkaan Heidi tuli seurakuntavaalien kautta.
Sotkamon tyttö Heidi halusi opiskelujen jälkeen takaisin Kainuuseen.
– Olin kolme ja puoli vuotta maailmalla, mutta tänne tulin. Onneksi löytyi töitä!
Hän on valmistunut Järvenpään Diakonia-ammattikorkeakoulusta sosionomiksi ja kirkon nuorisotyönohjaajaksi. Palatessaan Kainuuseen hän halusi mukaan seurakuntavaaleihin.
– Minulla on halu vaikuttaa alueen asioihin.
– Meillä päätetään juuri nyt uuden yläkoulun ja lukion rakentamisesta. Haluan olla mukana lapsiani koskevissa asioissa. Ei ole oikein, jos vain ukki- ja mummi-ikäiset olisivat päättäjinä.
Meillä päätetään juuri nyt uuden yläkoulun ja lukion rakentamisesta. Haluan olla mukana lapsiani koskevissa asioissa. Ei ole oikein, jos vain ukki- ja mummi-ikäiset olisivat päättäjinä.
– Lisäksi on tärkeää, että kuntapäättäjinä on eri alojen ammattilaisia. Jokainen tuo oman ammattiosaamisensa työskentelyyn.
– Sotkamon haaste on, että lukion jälkeen täältä lähdetään pois, vähintään Kajaaniin. Haluan edesauttaa sitä, että olisi työtä, johon palata opiskelujen jälkeen. Ja niin, että myös puoliso voi tulla.
Sotkamo on 40 kilometrin päässä Kainuun pääkaupungista Kajaanista. Isoihin kaupunkeihin Ouluun ja Kuopioon on molempiin pari sataa kilometriä.
– Hyvähän minun on täällä on vaikuttaa ja elää. Saimme tuloveroprosentin juuri laskettua valtuustossa maanantai-iltana. Puolentoista prosenttiyksikön lasku meni äänestykseen ja alentamista kannattaneet voittivat 22–5.
– On tärkeä saada raha pyörimään tänne. Jos ihmisillä on rahaa kuluttaa ja käyttää palveluihin ja ostoksiin, se hyödyttää koko kuntaa.
Heidi Kotilainen kertoo, että Sotkamossa taiteillaan Talvivaaran kaivoksen väen kanssa.
– Tulevatko he asumaan Sotkamoon vai Kajaaniin, on meille kohtalon kysymys. Lapsiperheissä muutama satanen voi olla houkutin. Tämä tuloveroprosentin lasku ei ole tarkoitettu vuoden tempaukseksi vaan pysyväksi.
Sotkamossa taiteillaan Talvivaaran kaivoksen väen kanssa. Tulevatko he asumaan Sotkamoon vai Kajaaniin, on meille kohtalon kysymys.
Mutta että matalammasta tuloveroprosentista olisi hyötyä, olisi myös oltava verotettavaa tuloa.
– Minullekin oli kaikkein tärkeintä opiskelujen jälkeen, että löytyisi töitä synnyinseuduilta. Olen niin kiitollinen siitä, että sain töitä, vaikkakin Ylä-Karjalan puolelta.
– Silloisen poikaystävän – nykyisen aviomieheni – kanssa päätimme, että tulemme Sotkamoon asumaan. Minä kävin 65 kilometrin päässä Valtimolla töissä, hän Kajaanissa.
Kun päätös kotipaikasta oli tehty, hankittiin seuraavana vuonna omakotitalo – ja sitä seuraavana vuonna syntyi esikoinen.
– Synnytyksiä pitäisi tulla lisää, jotta Kajaanin synnytyssairaala säilyisi. Metsähallitus aikoo lahjoittaa kuksan Kainuun jokaiselle 2020 syntyvälle vauvalle.
– En nyt mene itse lupaamaan, kolmen lapsen äiti Heidi Kotilainen nauraa.
Hän ehtii olla haastateltavana parivuotiaan kuopuksen nukkuessa päikkäreitä.
– Nuorempana haaveilin vaikuttavani koko maailmaan. Nyt oma paikkakunta, lapset ja nuoret ovat todella tärkeät.
Heidi Kotilaisella on tällä hetkellä puolikas projektipäällikön paikka Kainuun ammattiopistolla. Toinen työ on osa-aikainen ohjaajantehtävä Ristinkantajat ry:ssä.
Yhdistyksen kantava motto on Jos jokaisella olisi joku, kenenkään ei tarvitsisi olla yksin.
– Teemme luonto- ja eläinavusteista toimintaa. Minä käytän hevostani siinä. Tämä työ on minulle sydämen asia.
Viikon KD-valtuutettu Heidi Kotilainen
• 37-vuotias Sotkamon KD-kunnanvaltuutettu (sit.)
• ohjaaja, sosionomi AMK
• perheessä aviomies, kolme lasta (9-, 5- ja 2-vuotiaat) sekä hevonen
• seurakuntavaltuutettu
• hevosharrastaja
Mikä on Heidi Kotilaisen sydämen asia eli Ristinkantajat ry?
”Jos jokaisella olisi joku, kenenkään ei tarvitsisi olla yksin.”
Ristinkantajat ry on rekisteröity yhdistys, jonka tarkoitus on edistää hyvinvointia luonnon, eläinten, käsillä tekemisen ja maaseutuympäristön avulla. Yhdistys perustettiin vuonna 2010 ajatuksena hyödyntää vapaaehtoisten omaa osaamista syrjäytymistä ehkäisevässä työssä. Yhdistys toimii maatilalla, jossa luontoa ja maatila-aktiviteetteja voidaan monipuolisesti hyödyntää hyvinvoinnin tukemiseen. Yhteisöllisyys, osallisuus ja luonto ovat toimintamme kulmakiviä. Ristinkantajien toimintapaikkana on Luontohyvinvointikeskus Tyynelä.
Sotkamon seurakunnan nuorisotyön yhdistämät nuoret, nykyään jo aikuiset, ovat yhdistyksen perustajia ja aktiivisia vapaaehtoisia toimijoita. Yhdistyksen nimi Ristinkantajat tulee Jaakko Löytyn samannimisestä laulusta ja se kuvaa sitä, kuinka toiminnalla halutaan auttaa kantamaan toisen taakkaa hetken matkaa elämässä.
Ristinkantajat ry on Sininauhaliiton ja Green Care Finland ry:n jäsenjärjestö. Tyynelän talli on Suomen ratsastajainliiton jäsentalli.