– Visioni on puolue, johon peruskonservatiivit voivat tulla, puoluesihteeripestinsä uusinut Asmo Maanselkä sanoo

24.11.2019 klo 14:51 Politiikka Samuli Rissanen

Kristillisdemokraattien puoluevaltuusto on valinnut nykyisen puoluesihteeri Asmo Maanselän jatkamaan seuraavan kaksivuotiskauden ajan. Yhtenä ehdokkaana ollut järjestöpäällikkö Mikko Rekimies veti hakemuksensa pois asian päättävässä kokouksessa.

KD:n puoluevaltuusto on valinnut puoluesihteeri Asmo Maanselän, 38, seuraavalle kaksivuotiskaudelle.

Paikasta kisasi loppumetreille saakka Maanselän lisäksi järjestöpäällikkö Mikko Rekimies, 45. Rekimies kuitenkin veti hakemuksensa pois, kun puoluesihteerin valintaan liittyvää asiakohtaa ryhdyttiin käsittelemään puoluevaltuuston kokouksessa tänään.

–Visioni on puolue, johon peruskonservatiiviset ihmiset voivat tulla. Koen olevani kotonani ja omilla vahvuuksillani tässä työssä, saan kehittää ja luoda uusia ideoita ja avauksia

Paikkaa tavoitteli lisäksi KD Varsinais-Suomen piirin tiedottaja Jari Tulonen. Tehtävään haki vielä neljäskin henkilö, mutta hän vetäytyi kisasta jo muutama viikko sitten.

Maanselkä on toiminut KD:n puoluesihteerinä kahdeksan vuotta. Hän kehui yhteistyön sujuneen niin kristillisdemokraattien entisen puheenjohtajan Päivi Räsäsen kuin nykyisen puheenjohtajan Sari Essayah’n kanssa.

–Visioni on puolue, johon peruskonservatiiviset ihmiset voivat tulla. Koen olevani kotonani ja omilla vahvuuksillani tässä työssä, saan kehittää ja luoda uusia ideoita ja avauksia, Maanselkä sanoi.

Hän muistutti puoluevaltuustolle, että on ollut luomassa Suomeen sopivaa sosiaaliturvamallia, Kannustavaa perusturvaa.

– Tätä työtä haluan jatkaa, Maanselkä kertoi.

Puoluesihteerin valinta tehtiin Silja Europalla, jolle on kokoontunut vuorokauden ajaksi puoluevaltuusto, puheenjohtajisto ja lisäksi muita KD-aktiiveja ja kuntapäättäjiä.