Mikko Kiuttu-Cerell varapuheenjohtajaksi Kristillisdemokraattien puoluevaltuustoon – ”Tekojen aika, jotta kannatus nousee”

26.11.2019 klo 11:53 Henkilöt Kristiina Kunnas

KD:n puoluevaltuusto valitsi varapuheenjohtajakseen Mikko Kiuttu-Cerellin. Espoolainen Kiuttu-Cerell, 36, on toiminut puoluevaltuustossa jo vuosia, ja oli aikoinaan KD Nuorten puheenjohtajana.

– Kiitollisin ja odottavaisin mielin otin vastaan paikan puoluevaltuuston varapuheenjohtajana. Kiinnostavaa päästä mukaan puheenjohtaja Aki Ruotsalan hyvin aloittamaan uudistustyöhön, puoluevaltuuston varapuheenjohtajaksi valittu Mikko Kiuttu-Cerell sanoo.

Kristillisdemokraattien jäsenistö vanhenee, kuten käy muissakin puolueissa. Mutta ainakin puoluevaltuusto näyttää esimerkkiä nuorennusleikkauksesta, sillä sen puheenjohtajisto on nyt 1980-luvulla syntyneiden miesten vallassa.

– Puoluevaltuuston on otettava rohkeasti sille kuuluvat valtuudet ylimpänä puolue-elimenä puoluekokousten välisenä aikana. KD:n risteilyllä käyty keskustelu oli hyvin rohkaisevaa yhteisen vision kannalta. Toisaalta meidän pitää pystyä aina itsenäisiin päätöksiin ja itsenäiseen ajatteluun, Kiuttu-Cerell toteaa.

Espoolainen konttorinjohtaja ja kahden lapsen perheenisä on toiminut jo useita vuosia aktiivisesti puoluevaltuustossa.

Olen huomannut, miten paljon poliittisen keskustelun taso on parantunut. Seuraavaksi on tekojen aika, tarvitsemme uudistuksia, joilla kannatuksemme saadaan kasvuun.

– Olen huomannut, miten paljon poliittisen keskustelun taso on parantunut. Seuraavaksi on tekojen aika, tarvitsemme uudistuksia, joilla kannatuksemme saadaan kasvuun.

– Nuoret ja lapsiperheet ovat lisäpanostusten keskiössä.

– Tarvitsemme myös selkeän strategian kaupunkipolitiikassa, mitään maakuntien alueita unohtamatta. Tehdään se yhdessä, yhtenäisenä perhepuolueena, Mikko Kiuttu-Cerell kannustaa.

 

Ylös