Teollisuusliitto, Paperiliitto ja Pro uhkaavat kahden viikon lakoilla – ”Kaikki kulminoituu kikyyn”

12.1.2020 klo 14:33 Kotimaa KD Lehti

Ilmoitettujen lakkojen piirissä olisi runsaat 30 000 työntekijää, esimerkiksi selluteollisuudessa ja Turun telakalla.

Teollisuusliitto, Paperiliitto ja Ammattiliitto Pro uhkaavat kahden viikon työtaisteluilla.

Lakot alkaisivat tammikuun lopulla ja kestäisivät kaksi viikkoa. Niiden piirissä on yhteensä noin 31 000 työntekijää.

Kaikkien kolmen liiton piirissä uusien työehtosopimusten parissa hiertää kysymys kilpailukykysopimuksen mukaisesta 24 lisätyötunnista. Työntekijäjärjestöt haluavat niiden poistamista, mille työnantajaosapuolet eivät ole lämmenneet.

– Ehkä kaikki kulminoituu kikyyn, koska myös palkkaratkaisu on kiinni siitä, Pron puheenjohtaja Jorma Malinen sanoo STT:lle.

Kaikkien kolmen liiton piirissä uusien työehtosopimusten parissa hiertää kysymys kilpailukykysopimuksen mukaisesta 24 lisätyötunnista. Työntekijäjärjestöt haluavat niiden poistamista, mille työnantajaosapuolet eivät ole lämmenneet.

Hänen mukaansa järjestö on kuitenkin valmis neuvottelemaan ratkaisusta nopealla aikataululla. Pro ja

Teknologiateollisuus ovat hänen mukaansa neuvotelleet päättyvällä viikolla kahdesti, mutta seuraavaa neuvottelua ei ole vielä sovittu.

Työnantajia edustavan Teknologiateollisuuden neuvottelujohtaja Jarkko Ruohoniemi sanoo, että osapuolet ovat lähentyneet toisiaan ”vaikeissa kysymyksissä”, mutta järjestö pitää kiinni kiky-tunneista.

– Me lähtökohtaisesti olemme sitä mieltä, että työaikaa ei tarvitse lyhentää. Tässä kysymyksessä olemme todella kaukana toisistamme, Ruohoniemi sanoo STT:lle.

Paperiliiton puheenjohtaja Petri Vanhala ei hyväksy kiky-tuntien jatkamista uudessa sopimuksessa. Hän vetoaa Teknologiateollisuuden ja Teollisuusliiton solmimaan sopimukseen, johon kiky-tunteja ei sovittu uudelleen työnantajan vetoomuksesta huolimatta.

Kyseinen sopimus koskee lähes 100 000:a työntekijää. Vientialaa olennaisesti koskevaa sopimusta pidetään muille neuvotteluille suuntaa näyttävänä päänavaajana.

– Ensin vientialan työnantajat vaativat, että päänavaajaa ja viennin sopimusten mallia pitää suojella. Nyt kun Teknologiateollisuus sai sovittua Teollisuusliiton kanssa sopimuksen, vaatimukset on täysin unohdettu, Vanhala sanoo tiedotteessa.

Vanhalan mukaan työnantajajärjestö Metsäteollisuuden tapa hoitaa asiaa vaikuttaa myös tuleviin tes-kierroksiin.

Ammattiliitto Pro ilmoittaa lakonuhasta useissa kymmenissä yritysten toimipisteissä teknologiateollisuuden sopimusalalla. Työnseisauksen piirissä on kymmeniä yritysten toimipaikkoja ympäri Suomea. Sen piiriin kuuluvat esimerkiksi Meyer Turun telakka, ABB:n kaikki toimipaikat, Valmet Automotiven autotehdas Uudessakaupungissa ja Terrafamen kaivos Talvivaarassa.

Teollisuusliitto puolestaan uhkaa työnseisauksella yli 200 työpaikalla ja lukuisilla sopimusaloilla. Lakonuhan piirissä ovat kumiteollisuuden, öljy-, maakaasu- ja petrokemianteollisuuden, kemian perusteollisuuden, lasikeraamisen teollisuuden, muovituoteteollisuuden ja kemian tuoteteollisuuden, mekaanisen metsäteollisuuden ja malmikaivosten sopimusalat. Lakon piirissä olisi liiton mukaan noin 14 000 työntekijää.

Paperiliiton jättämä työtaisteluvaroitus koskee lähes 70 Metsäteollisuuden yritystä. Lakon piirissä olisi noin 9 000 työntekijää.

Pron ja Teollisuusliiton lakot uhkaavat alkaa maanantaina 27. tammikuuta. Paperiliiton tehtailla lakko alkaisi aalloittain niin, että se alkaisi sellu- ja massatehtaissa 26. tammikuuta ja muissa töissä 27. tammikuuta. Kaikki ilmoitetut lakot kestäisivät kaksi viikkoa.

Lähde: STT-Ilkka Hemmilä