– Tasa-arvoa tarvitaan myös terveyden edistämiseen ja kansallisiin seulontoihin, kansanedustaja Sari Tanus muistuttaa

12.3.2020 klo 09:49 Eduskunta Samuli Rissanen

Kansanedustaja Sari Tanus muistuttaa, että tasa-arvoa tarvitaan myös syöpäseulontoihin. Eturauhassyöpä on Suomen yleisin, mutta silti miehille ei ole toistaiseksi järjestetty syöpäseulontoja.

– Naisten ja miesten välistä tasa-arvoa näin naistenpäivän jälkimainingeissa ajatellessani huomasin miettiväni, että mitenkäs on miestenpäivän laita, kristillisdemokraattien kansanedustaja Sari Tanus kertoo.

Hän huomauttaa, että vuodesta 1999 on marraskuussa ollut myös kansainvälinen miestenpäivä, jonka tavoitteena on kiinnittää huomiota miesten ja poikien terveyteen, tasa-arvon edistämiseen ja myönteisen miesroolimallien korostamiseen.

– On korkea aika, jo tasa-arvonkin nimissä, saada miehillekin seulonta, jolla eturauhassyöpä voidaan saada varhaisessa vaiheessa kiinni.

– Toden totta, tätä kaikkea niin miehet kuin naiset ja tasapainoinen, hyvinvoiva yhteiskunta tarvitsee.

Isät saivat isänpäivän pysyvästi yliopiston almanakkaan vasta vuonna 1987 ja viralliseksi liputuspäiväksi tuo marraskuun toisen sunnuntain juhlapäivä muuttui vasta viime vuonna.

Tanus muistuttaa, että tasa-arvoa tarvitaan myös terveyden edistämiseen ja kansallisiin seulontoihin.

Hän on viime viikkojen aikana kerännyt kansanedustajakollegojen allekirjoituksia lakialoitteeseensa, joka aloittaisi eturauhassyöpäseulonnat Suomessa.

Hän kertoo KD-Lehdelle, että lakialoite on saanut hyvän vastaanoton. Keskiviikkona 11.3. aloitteen oli allekirjoittanut jo 122 edustajaa, mikä takaa sen, että lakialoite etenee eduskunnassa ja siirtyy sosiaali-ja terveysvaliokunnan työstettäväksi.

Eturauhassyöpä on Suomen yleisin syöpä, johon vuosittain sairastuu Suomessa reilusti yli 5000 miestä ja kuolee yli 900 miestä.

– On korkea aika, jo tasa-arvonkin nimissä, saada miehillekin seulonta, jolla eturauhassyöpä voidaan saada varhaisessa vaiheessa kiinni. Näin voidaan päättää tarvittavista jatkotoimista, syöpätyypistä riippuen tarvittavista hoidoista tai aktiivisesta seurannasta, Tanus muistuttaa.

Ylös