”Olemme vasta epidemian kynnyksellä” – Päivi Räsänen laskee, että tehohoitopaikat käyvät vähiin

18.3.2020 klo 19:37 Eduskunta Samuli Rissanen

Päivi Räsänen muistuttaa, että koronavirustilanne on jo nyt vakava, mutta valitettavasti Suomi on vasta epidemian kynnyksellä.

Hallituksen esittämät arviot sairastuneiden määrästä ovat 35 prosenttia väestöstä eli 1,9 miljoonaa suomalaista. Räsänen arvioi, että tehohoitopaikat käyvät vähiin.

– Jos sairastuneista sairaalahoitoa tarvitsee 15 prosenttia ja tehohoitoa 5 prosenttia, se tarkoittaa, että koko epidemia-aikana 278 000 suomalaista tarvitsisi sairaalahoitoa ja peräti 96 000 tehohoitoa, kristillisdemokraattien kansanedustaja Päivi Räsänen laski koronaviruksen kriittisiä lukuja ääneen eduskunnassa, joka on tänään keskustellut valmiuslain käyttöönotosta.

Räsänen muistuttaa, että koronavirusinfektion yksi hankala piirre on, että tehohoidon tarve kestää pitkään, noin 12 vuorokautta.

Asiantuntijalääkärien arvion mukaan tehohoito- ja valvontapaikkoja voitaisiin yhteensä saada kokoon noin 1000, mikä käytännössä tarkoittaa, että ainoastaan 15 prosenttia tarvitsevista pääsisi tehohoitoon.

– Nämä lukemat ovat niin vakavia, että varmasti kaikki ymmärtävät, miksi tarvitsemme poikkeustilan tuomia valmiuksia.

Räsänen kertoo, että hänen oma sähköpostinsa on täyttynyt kansalaisten yhteydenotoista ja vastaamattomia viestejä on runsaasti. Hän uskoo kysymystulvan kielivän siitä, että vaikka suomalaisia on tiedotettu paljon, erittäin paljon yksityiskohtia on jäänyt epäselväksi.

Räsäsen mukaan tarvittaisiin yhä lisää tiedottamista ja yhdenmukaisia ohjeita, sillä esimerkiksi kunnissa ohjeita sovelletaan toisistaan poikkeavin tavoin.

Vaihtelua on esimerkiksi tulkinnassa siitä, mitkä ammattiryhmät kuuluvat kriittisiin ammatteihin ja riittääkö, että toinen vanhemmista kuuluu niihin.

– Sain myös kysymyksen hautaustoimiston työntekijältä, joka ihmetteli, että hautajaistilaisuuksissa on myös 10 hengen kokoontumisraja. Kaikissa tapauksissa edes aivan lähiomaiset, kuten vainajan lapset, eivät ole mahtuneet joukkoon

– Sain myös kysymyksen hautaustoimiston työntekijältä, joka ihmetteli, että hautajaistilaisuuksissa on myös 10 hengen kokoontumisraja. Kaikissa tapauksissa edes aivan lähiomaiset, kuten vainajan lapset, eivät ole mahtuneet joukkoon, Räsänen kertoo.

Terveydenhuollon ammatillaisilta on tullut niin ikään kysymyksiä, voidaanko saada erityiskohtelua riskiryhmiin kuuluville terveydenhuollon ammattilaisille.

YLE:ltä voitaisiin Räsäsen mukaan tässä tilanteessa velvoittaa, että se huomioisi eristyksissä olevat kansalaiset. Lastenohjelmat ja opetusohjelmat ovat saaneet huomiota.

Hän toivoo, että Yle vahvistaisi hartausohjelmien määrää televisiossa ja radiossa.

– Kun jumalanpalveluksia ei ole, seniorikansalaiset, jotka eivät osaa striimausta käyttää, toivoisivat sitä perinteistä tv-jumalanpalvelusta.

Eduskunnassa on viikon aikana muisteltu useissa puheenvuoroissa talvisotaa, ja siellä syntynyttä yhteishenkeä.

– Emme ole sodassa, mutta monelle pelottavassa ja ahdistavassa tilanteessa, jossa koetellaan kansakunnan henkistä kestokykyä. Monet joutuvat kohtaamaan elämän haurauden, Räsänen muistuttaa.

Hän nostaa esiin 80 vuoden takaa tilanteen, jossa Suomi joutui hyökkäyksen kohteeksi koko itärajan pituudelta. Pelkosenniemellä pelko muuttui kauhuksi. Presidentin puoliso Kaisa Kallio kehotti radiopuheessaan kansaa rukoilemaan. Aikalaiset kertoivat, että kodeissa, julkisissa paikoissa, kuten kaupoissa, käytiin jopa polvilleen rukoilemaan.

Tapahtui ihme: Pakkanen kiristyi muutamassa tunnissa vesisateesta lähes miinus 40 asteeseen ja hyökkääjän kalusto ja miehistö hyytyivät.

Pelkosenniemelle pystytettiin edelleenkin siellä oleva muistomerkki, jossa sanotaan: ”Tässä auttoi Herra.”

– Vastoinkäymisiin ja kriiseihin sisältyy aina mahdollisuus. Ajattelen, että tämä poikkeuksellinen tilanne pysäyttää meidät elämän perusasioiden äärelle. Toivottavasti ne löydöt voivat auttaa meitä lähimmäisyhteiskunnan rakentamisessa senkin jälkeen, kun pääsemme epidemiatilanteesta, Räsänen sanoo.

Ylös