Yle lisää hartausohjelmia pandemian aikana
19.3.2020 klo 08:05 Kotimaa Samuli Rissanen
Messu Oulussa Pyhän Andreaan kirkossa 4.2.2018. (Kuva: Sanna Krook)
Tv:ssä jumalanpalveluksia lisätään toistaiseksi niin, että lähetys on sekä juhlapyhinä että jokaisena sunnuntaina. Keväälle on sovittu neljä ylimääräistä sunnuntailähetystä.
Yle lisää hartausohjelmien määrää koronaviruspandemian aikana.
Tv:ssä jumalanpalveluksia lisätään toistaiseksi niin, että lähetys on sekä juhlapyhinä että jokaisena sunnuntaina. Nyt keväälle on sovittu neljä ylimääräistä sunnuntailähetystä.
Yle Radio 1:ssa on aamu- ja iltahartaudet uusintoineen joka arkipäivä sekä lauantaisin. Sunnuntaisin on kaksi jumalanpalvelusta, muina juhlapyhinä yksi.
– Koronaviruksen aiheuttama poikkeustilanne on synnyttänyt monella huolta läheisistään sekä omasta terveydestään ja toimeentulostaan. Tällaisena aikana hartausohjelmien merkitys kasvaa
Tv 1:n ohjelmistossa on normaalisti lauantaisin Pisara-hartaus. Sunnuntaisin ja muina kirkollisina pyhinä lähetetään yhteensä 37 tv-jumalanpalvelusta vuodessa.
Poikkeustilanteesta riippumatta hartausohjelmia tuotetaan normaalisti.
– Koronaviruksen aiheuttama poikkeustilanne on synnyttänyt monella huolta läheisistään sekä omasta terveydestään ja toimeentulostaan. Tällaisena aikana hartausohjelmien merkitys kasvaa, Kirkon viestinnästä kerrotaan.
Yle puolestaan näkee tv- ja radiojumalanpalvelukset sekä muut hartausohjelmat tärkeäksi osaksi julkista palvelua.