”Keskustelu siitä, ylittikö presidentti toimivaltansa, on lapsellista” – Peter Östman kysyy presidentti Sauli Niinistön sananvapauden perään koronakriisissä

6.4.2020 klo 09:36 Politiikka Samuli Rissanen

Kansanedustaja Peter Östman kysyy sanomalehti Keskipohjanmaan mielipidekirjoituksessaan presidentti Sauli Niinistön sanan- ja ilmaisunvapauden perään.

– Mistä lähtien presidentin sananvapautta on rajoitettu, hän kirjoittaa.

Östman muistuttaa, että reilu viikko presidentti Niinistö ehdotti operatiivisen ryhmän perustamista, joka ottaisi koko koronakriisin hallinnan johtaakseen. Pääministeri Sanna Marin ilmoitti hieman ärsyyntyneenä, että hallitus on tehnyt omat päätöksensä.

Keskustelu vaikutti lapselliselta, varsinkin kun pari päivää myöhemmin pääministeri sopi, että valtioneuvosto vahvistaa covid-19-työryhmäänsä ja perustaa uuden operaatiokeskuksen.

– Yhtäkkiä alettiin käydä keskustelua siitä, onko presidentti ylittänyt toimivaltansa. Tämä keskustelu vaikutti lapselliselta, varsinkin kun pari päivää myöhemmin pääministeri sopi, että valtioneuvosto vahvistaa covid-19-työryhmäänsä ja perustaa uuden operaatiokeskuksen.

– Se oli juuri sitä, mitä presidentti ehdotti astuessaan kriitikoiden mukaan hallituksen reviirille. Voisi siis ihmetellä, mistä alkaen sanan- ja ilmaisunvapaus ei koske presidenttiä, Östman kysyy.

Jo maaliskuun alussa presidentti Niinistö kokosi hallituksen ja oppositiopuolueet yhteiseen neuvonpitoon.

Oppositio antoi täyden tukensa presidentin ajatuksille valmiuslain uudistamisesta. Östman muistuttaa, että tuolloin hallituspuolueet olivat vastahakoisia, mutta muutaman päivän pohdinnan jälkeen löydettiin yhteinen linja opposition kanssa.

– Nyt hallitus on tehnyt opposition tuella useita vaikeita, mutta välttämättömiä päätöksiä. Tarkoituksena on tartunnan leviämisen hidastaminen ja hoitoresurssien riittävyyden takaaminen, jotta mahdollisimman monta henkeä voidaan pelastaa.

Silti päätösten täytäntöönpanon ja etenkin ministeriöiden ja viranomaisten välisen viestinnän olisi Östmanin mielestä pitänyt toimia paremmin.

– Monet tartunnan saaneet matkustajat saapuivat maahan hallitsemattomasti saamatta selviä karanteeniohjeita, mikä johti tartunnan saaneiden määrän huomattavaan lisääntymiseen. Valitettavasti tätä jatkui liian kauan, hän kirjoittaa.

Östman kertoo olleensa huolestunut jo tammikuun lopulla. kun ensimmäiset raportit uudesta koronaviruksesta Kiinassa tulivat. Helmikuun alussa Östman jakoi ajatuksensa eduskunnassa joidenkin kollegoidensa kanssa.

– Harvat vielä siinä vaiheessa ymmärsivät huoltani. Useimmat muistuttivat, että kausi-influenssaa esiintyy joka vuosi. Nyt olemme viisaampia.

Suuri kysymys Östmanin mukaan on se, miten yritykset selviävät kriisistä. Yritysten palkkakulut, verot, vuokrat ja muut kulut juoksevat edelleen. Monilla toimialoilla kassavirta on lakannut kuin seinään. Hallitus ja eduskunta työstävät kuumeisesti erilaisia tukimuotoja.

– Yksi ongelma on, että suuri osa tuesta myönnetään lainana. Suoraa tukea on suunniteltu vain muutaman sadan miljoonan euron verran. On selvää, että meidän on edelleen löydettävä useita selkeitä tukimuotoja eri toimialoille, jotta voimme säästää mahdollisimman monta yritystä ja työpaikkaa.

Lue koko Östmanin mielipidekirjoitus tästä.

Ylös