Lääkäri-kunnanvaltuutettu Tiina Tuomela: ”Korona vaikuttaa muihin sairastuneisiin – hoitoon hakeutumista arastellaan”

2.5.2020 klo 13:33 Kotimaa Kristiina Kunnas

– Meitä voi odottaa suuri ja rankka tautilasti, mikäli ihmiset odottavat koronakriisin ajan kaikkien perussairauksiensa kanssa, arvioi vantaalainen erikoislääkäri ja KD-poliitikko Tiina Tuomela.

Vantaan kaupunginvaltuutettu ja KD Naisten puheenjohtaja Tiina Tuomela on  yksityisellä lääkäriasemalla työskentelevä erikoislääkäri.

– Korona on näkynyt niin, että lapsia käy vähemmän vastaanotolla. Potilaita käy vain 20–30 prosenttia normaalimäärästä. Lastenlääkäriasemilla ja aikuisten käynneissäkin näkyy nyt sama pudotus.

Tiina Tuomela olettaa monen pelkäävän koronatartuntaa, jonka voisi saada lääkäriasemalla käydessään.

– Näen myös, että moni perhe on vaihtanut vastaanoton etänä hoidettavaksi. Vain puolet tämänkin päivän hoidoista tapahtui livenä täällä lääkäriasemalla, Tuomela kertoo KD-Kompassi -ohjelmassa haastattelijalleen Merja Eräpolulle. (Koko KD-Kompassin voit kuunnella täältä)

Tuomela kertoo, että hoitohenkilökuntaa on jouduttu lomauttamaan. Hoitajille ei riitä työtä, kun kävijämäärät ovat romahtaneet.

– Tilanne on todella ikävä, Tuomela toteaa.

Hän on ottanut koronakevään aikana uuden toimintatavan käyttöön.

– Kyselen sekä livetapaamisissa että etävastaanotossa aina, mitä perheelle kuuluu. Haluan tietää, miten etäkoulu menee. Se ei kaikilla suju kuin Strömsössä.

Perheillä on todella paljon paineita ja kuormitusta.

– Monessa perheessä on lomautettuja. Paineet näkyvät lapsissakin.

Yksi Tuomelan lapsipotilaista kaipasi tosissaan koulun lähiopetuksen alkamista, jotta pääsisi näkemään kavereitaan.

Ihmiset eivät nyt uskalla lähteä lääkäriin, vaikka oireita on. Perussairauksien seuranta ei saisi kuitenkaan viivästyä koronan vuoksi.

Koronakriisi on vaikuttanut niin, että kiireettömien leikkausten ja tutkimusten jonot kasvavat valtaisasti.

– Taustalla olevat sairaudet saattavat päästä nyt etenemään. Nyt on suunnaton riski siitä, että meillä on iso ja rankka tautilasti odottamassa, kun koronaeristykset aikanaan puretaan.

– Ihmiset eivät nyt uskalla lähteä lääkäriin, vaikka oireita on. Perussairauksien seuranta ei saisi kuitenkaan viivästyä koronan vuoksi.

– Kyllä lääkäriasemille uskaltaa tulla, Tuomela rohkaisee.

Tuomela on huomannut, että korona-väsymystä on alkanut ilmaantua.

– Tuntuu, että jotkut eivät jaksaisi enää tsempata. Kehottaisin kuitenkin riskiryhmiin kuuluvia ja kaikkia yli 70-vuotiaita edelleen olemaan edelleen aivan yhtä varovaisia, vaikka moni haluaisi ajatella, että eikö tämä nyt jo ole ohi.

Eristys ottaa koville niille, jotka eivät pääse tapaamaan ketään tai joiden luona ei voi vierailla.

– Lähettäkää kirjeitä ja soittakaa perinteisiä puheluja, ne ovat todella tärkeitä nyt, Tiina Tuomela muistuttaa.

KD-Kompassi Radio Deissä

Kristillisdemokraattien yhteiskunnalliset KD-Kompassi -haastatteluohjelmat kuullaan Radio Deissä lauantaisin klo 12.50 ja uusintana maanantaisin klo 22.35. Ohjelmaa on tuotettu vuodesta 2008 lähtien. KD-Kompassit pääsee kuulemaan myös kd.fi -kotisivuilta sekä täältä KD-verkkolehden sivuilta kdlehti.fi. Toimittajatiimiin kuuluvat Merja Eräpolku, Kristiina Kunnas, Ismo Portin sekä Asmo Maanselkä. Tiina Tuomelan haastattelun voi kuunnella kokonaisuudessaan vaikka heti täältä

 

Ylös