Lempääläinen Piia Nurmela koki puolisonsa Harrin kanssa lapsettomuuden surun. Sijaisvanhemmuus teki heistä äidin ja isän neljälle lapselle. Sijaisperheen arki on samanlaista kuin minkä tahansa lapsiperheen elämä.

Piia Nurmela tekee työtä neljän lapsen sijaisäitinä. Hän irtisanoutui pitkäaikaisesta työstään Tampereen NNKY:n toiminnanjohtajana, kun neljäs sijaislapsi muutti heille viime lokakuussa.  Aiemmin hyvin työorientoituneen, akateemisen ja kansainvälisen naisen elämän ovat lapset muuttaneet kotiäitiydeksi.

– Aluksi olin epävarma ja pohdin, voinko kutsua itseäni äidiksi. Mutta biologisen äidin annettua siihen luvan, aloin rohkeasti puhua itsestäni äitinä.

Myös kolme lapsista sanoo Piiaa äidikseen, yksi kutsuu etunimellä.

Piia Nurmela tutustui tulevaan aviopuolisoonsa alle parikymppisenä. Nyt jo 25-vuotisen avioliiton ensimmäistä puoliskoa leimasi elämän rikkonaisuus puolison alkoholiongelman vuoksi.

– Oli onni, että emme tuolloin saaneet lasta. 2003 olin niin haavoilla mieheni juomisesta, että en enää kestänyt hänen tarttumistaan edes oluttölkkiin. Jos hän ei olisi viimeisenä oljenkortenani suostunut lähtemään NMKY:n avioliittoleirille, olisi ero ollut edessä, sillä voimani olivat niin finaalissa.

Leiri kuitenkin muutti kaiken. Puoliso Harri tuli uskoon, ja viinanhimo jäi saman tien.

– Se oli Jumalan ihmeellistä armoa. Aloimme rakentaa avioliittoa uudelle pohjalle. Aiemmin työ ja seurakuntaelämä olivat täyttäneet oman elämäni, ja elimme pitkälti erillistä elämää.

Haavat paranivat hiljalleen, luottamus rakentui ja tilanne vakautui. Sen myötä tuli myös halu saada perheeseen lapsia.

– Kun lasta ei kuulunut, lähdimme selvittämään mikä on vialla. Päädyimme lapsettomuushoitoihin, jotka olivat raskaita eivätkä tuottaneet tulosta. En jaksanut enää jatkaa hoitoja pidempään.

Piia Nurmelan elämään tuli surutyövaihe: parisen vuotta masennusta ja ilottomuutta. Sellainen oli hänelle, vilkkaalle ja iloiselle ihmiselle, ollut aiemmin vierasta.

– Kun oma lapsettomuus oli hyväksytty, aloimme pohtia sekä adoption että sijaisvanhemmuuden vaihtoehtoa ja osallistuimme sijaisvanhemmuuteen valmentavaan koulutukseen.

Äitienpäivänä vuonna 2011 meille muutti nelivuotias poika.

– Olimme muuttaneet Tampereelta maalaismaiseen pihapiiriin Lempäälään. Iso piha ja hieno ympäristö. Halusimme enemmän elämää tontille. Meille kypsyi ajatus, että sijaisvanhemmuus on paras vaihtoehto, ja meidät hyväksyttiin sijaisvanhemmiksi.

– Äitienpäivänä vuonna 2011 meille muutti nelivuotias poika, joka nyt täytti 13 vuotta, Piia Nurmela kertoo elämänsä käännekohtapäivästä tasan yhdeksän vuotta sitten.

Perheeseen tuli uusi lapsi kahden vuoden välein – kolme poikaa ja yksi tyttö. Tyttö oli tullessaan vasta 10 kuukauden ikäinen vauva.

Piia Nurmela on tehnyt lyhennettyä työviikkoa ja ollut välillä toimivapailla. Vuodenvaihteessa piti palata töihin, mutta toisin kävi.

– Viime lokakuussa soitettiin ja kysyttiin, otatteko neljännen.

_(jatkuu…)

Sijaisperheistä osa on päivystäviä perheitä ja osa pitkäaikaisia sijaisperheitä, joihin lapsi tulee, kun huostaanottopäätös on jo tehty.

Pitkäaikaisessa sijoituksessa sitoudutaan hoitamaan lasta aikuiseksi asti, vaikka on olemassa optio myös lapsen paluusta biologiseen perheeseensä. Yhteyksiä biologisiin vanhempiin pyritään pitämään yllä.

– Kyllä sitä sitoutuu täysillä lapseen, jota yhdessä biologisten kanssa hoidetaan.

Nurmelan kokemukset yhteistyöstä biologisten vanhempien kanssa ovat olleet myönteisiä, suorastaan kannustavia.

– Suhteessa biologisiin vanhempiin on sijaisvanhempien oma asenne tärkeä. Ei pidä lähteä kilpailemaan biologisten vanhempien kanssa tai asettaa heitä eriarvoiseen asemaan. Tärkeää on kokemus tasa-arvoisuudesta ja kunnioitus. Ei tule hankausta, kun biologiset vanhemmat eivät koe uhkaa sijaisvanhempien tahoilta.

Piia Nurmela ei osaa ajatella, että biologinen vanhemmuus eroaa paljon sijaisvanhemmuudesta. Arki on hyvin samanlaista. Lapset täyttävät elämän.

Joskus mietin sitä, että miten he pitävät aikuistuttuaan meihin yhteyttä vai katkeavatko välit.

– Joskus mietin sitä, että miten he pitävät aikuistuttuaan meihin yhteyttä vai katkeavatko välit. Haluamme itse toki pitää lapsiin ja heidän tuleviin omiin lapsiinsa yhteyttä. Mutta voimmeko olla heidän lastensa mummi ja vaari, hän pohtii.

– Lapsiin kiintyy ja rakastuu, ja heille haluaa parasta. Samalla tavalla arjessa tulevat vanhemmuuden ilot ja haasteet. Myös biologiset lapset ovat eräällä tavoin lainassa, eikä heitä voi omistaa.

Nurmela kuvaa, että sijaislapset tulevat perhesijoituksiin kovin monenlaisista eri taustoista. Perheissä on esimerkiksi päihde- ja mielenterveysongelmia, rikollisuutta, uupumusta ja lapsilla itsellään on usein erilaisia vaikeuksia. Joukossa on paljon erityislapsia.

– Lapset ovat ihania, mutta kieltämättä arki on monesti hyvin haastavaa. Sijoituslapsilla on huomattavasti enemmän ongelmia kuin keskimäärin ikätovereillaan.

Myös biologiset lapset ovat eräällä tavoin lainassa, eikä heitä voi omistaa.

Nurmela on tunnistanut itsestään vahvan sisäsyntyisen tarpeen äitiyteen. Nuorempana se kanavoitui huolenpitona lähellä olevista yksinäisistä, rikkinäisistä ja syrjäytyneistä ihmisistä.

Vastuun kantaminen näkyy myös yhteiskunnallisena toimintana. Kotipaikkakuntansa Lempäälän asioihin Nurmela pääsee vaikuttamaan KD:n kunnanvaltuutettuna ja kunnanhallituksen jäsenenä. Luottamustehtävät kunnassa ja paikallisosastossa ovat hyvää vastapainoa kotiäidin työlle.

– Politiikka tuo kivaa vaihtelua ja virkeyttä.

– Ehkä edessä on vielä joku työura. Ainakin vuosi tai kaksi menee kotona. Nyt piti heittäytyä tähän tilanteeseen, Piia Nurmela kuvaa tämänhetkistä elämäänsä kotiäitinä.