Viikon KD-valtuutettu, kapteeni evp Pertti Laaksonen on väsymätön tutkija ja kirjoittaja

14.5.2020 klo 15:31 Viikon valtuutettu Kristiina Kunnas

Pertti Laaksonen on edelleen niin monessa mukana, että nuorempia hengästyttää. Orimattilan kaupunginvaltuutettu on muun muassa tehnyt valtavan työn selvittäessään Orimattilan kotiseutuhistoriaa, kuten koulujen sankaritaulujen ja kaatuneiden luetteloiden nykyisiä sijainteja.

Kapteeni evp Pertti Laaksonen on toiminut Orimattilan kaupunginvaltuustossa jo lähes kolme vuosikymmentä. 81-vuotias veteraanipoliitikko on toki istunut myös seutuvaltuustossa ja parikymmentä vuotta sosiaali- ja perusturvalautakunnassa. Tällä hetkellä Laaksonen toimii kaupunginhallituksen jäsenenä kaksivuotiskautta.

Koronakevät on muuttanut kokousten pitoa.

– Tälläkin viikolla on ollut neljä etäkokousta. Kaupunginhallituksen kokous maanantaina kesti yli kolme tuntia. Perheniemen opiston hallituksen kokous oli tiistaina, keskiviikkona muutamien kylien aluejohtokunnan kokous ja torstaina Kristillisdemokraattien Hämeen piirin kevätkokous, Pertti Laaksonen kertoo.

Laaksonen palveli 1950-luvun lopulta 1980-luvulle toimiupseerina Ilmavoimien Viestipataljoonassa Hämeenlinnassa sekä Satakunnan Lennostossa Tampereella. Hän on Puolustusvoimien Viestikoelaitoksen Killan perustajajäsen ja nykyinen kunniajäsen, joka toimi killan hallituksessa lähes 40 vuotta.

Muitakin luottamustoimia on niin paljon, että niistä tulisi romaani.

Hän on toiminut myös kirkkoneuvostossa ja kirkkovaltuustossa Orimattilassa 29 vuotta. Hän toiminut kirkkovaltuuston puheenjohtajana jo 17 vuotta. Tätä ennen hän oli ollut jo Tampereella seurakuntaneuvostossa sekä varapuheenjohtajana. Hän oli Tampereen hiippakuntavaltuutettuna edelliset neljä vuotta, ja varajäsenenä kirkolliskokouksessa.

– Teemme talkoita ja järjestämme juhlia Heinämaan rukoushuoneen toiminnassa ja  piirineuvostossa, jonka puheenjohtajana olen ollut vuodesta 1995, eli jo 25 vuotta, Laaksonen kertoo.

Laaksonen oli Perheniemen evankelisen opiston hallituksessa runsaan neljännesvuosisadan, ja vielä pidempään Toveriliiton johtokunnassa, yhteensä 37 vuotta, joista puheenjohtajana 31. Hän oli avaamassa yhteyden Kirvuun.

– Matkoja Kirvuun on kertynyt 29. Ensimmäisen kerran pääsimme virallisesti luovutettuun Karjalaan ja  Kirvuun luvan kanssa vuonna 1990. Kirvu oli pitäjä, johon ovet viimeisimpänä avautuivat. Talkoomatkoja ja muita vierailuja on tehty myös Inkeriin.

Laaksonen oli perustamassa Orimattilan seurakunnan Inkeri-työryhmän ja toiminnan paluumuuttajien kanssa. Hän on tutkinut Orimattilan inkeriläisten historiaa vuosilta 1943–45, jolloin paikkakunnalla oli 643 inkerläistä.

– Olemme viettäneet inkeriläisten juhlia 40 vuoden aikana, hän kertoo.

Vielä elämään ovat mahtuneet muiden muassa Mallusjokisäätiö sekä Mallusjoen 60-paikkaisen Lepokodin hallitus, joissa hän toimii puheenjohtajana. Kalliola-säätiössä hän kuuluu johtokuntaan. Laaksonen on mukana myös Gideon-työssä ja toimii Pohjois-Uudenmaan veljespiirin hallituksessa.

Kristillisdemokraateissa Laaksonen on ollut kolmisenkymmentä vuotta. Kaupunginvaltuutettuna hän on istunut 28 vuotta ja lisäksi ollut piirihallituksen jäsenenä sekä kansanedustajaehdokkaana.

Hän on aktiviinen kirjoittaja, joka on tehnyt viimeisten neljänkymmenen vuoden aikana tutkimuksia sota-ajasta, sotaveteraaneista, kotiseutuhistoriasta, inkeriläisistä sekä esimerkiksi Perheniemen opistosta.

Laaksonen on ahkera kirjoittaja, joka on tehnyt viimeisten neljänkymmenen vuoden aikana tutkimuksia sota-ajasta, sotaveteraaneista, kotiseutuhistoriasta, inkeriläisistä sekä esimerkiksi Perheniemen opistosta.

– Palvelusaikana vuonna 1985-86 tutkin ja laadin Suomen sodanjälkeisen ajan ilmavalvontahistoriikkia. Materiaalia kertyi satoja sivuja, Laaksonen kertoo.

Palvelusaikana Laaksonen valittiin Ilmavoimien vuosipäivänä Vuoden Viesti- ja tutkahenkilöksi ja hän sai vuodeksi haltuunsa Ranskan Fouga Magister -tehtaan lahjoittaman Offema-maljan.

Laaksonen on toiminut Orimattilan Sotaveteraanien hallituksen jäsenenä ja sihteerinä vuodesta 2002. Hän jatkaa edelleen sekä Orimattilan että Lahden Sotaveteraanipiirin hengellisessä toimikunnassa. Yksi monista ansiomerkeistä tuli työstä sotaveteraanien hyväksi, kun hän vastaanotti viime keväänä talvisodan päättymisen muistopäivänä 13. maaliskuuta 2019 Sotaveteraaniliiton kultaisen ansiomerkin.

Orimattilassa pidettiin 2002 juhlalliset sotilashautajaiset. Siinä siunattiin tunnistettuna palannut sankarivainaja 58 vuotta kaatumisen jälkeen. Pertti Laaksonen piti muistotilaisuudessa puheen, jossa hän selvitti miten villatehtaan työmies Veikko Merikoski kaatui ja jäi kentälle kesäkuussa 1944. Laaksonen kertoi muistopuheessaan, millainen taistelu oli ollut ja miten Merikoski lopulta löydettiin. Laaksonen sai olla seppeleen laskijana yhdessä Orimattilan kaupunginjohtajan Martti Heinosen ja seurakunnan kirkkoherran Jorma Kaarnan kanssa.

Laaksonen on jatkanut selvitystyötään Orimattilan koulujen sankaritaulujen kohtalosta ja nykyisestä sijainnista jo 25 vuotta.

Kun Heinämaan sankaritaulu paljastettiin uudelleen, vastaanotti Laaksonen Orimattilan kaupungin Vuoden teko -plakaatin 2017.

Tutkijana ja kirjoittajana Laaksonen vaikuttaa väsymättömältä. Yksi hänen motoistaan on Tähän asti on Herra meitä auttanut.

– Olen laatinut tutkimuksia ja kirjoituksia, muistelmia ja historiaa moneen eri käyttöön  maanpuolustustyöstä niin kutsuntoihin tulevista kuin sotaveteraaneista ja monesta muusta aiheesta ja yhdistyksestä.

Kun kirjoituksia on kertynyt valtaisa määrä, on myös alettu toivoa niiden julkaisua. Monet kirjoituksista liittyvät Orimattilaan ja koko maan historiaan erityisesti sota-aikana, ja sodan vaikutuksiin aina nykypäivään saakka.

– Vaimoni on Pelkosenniemeltä, ja on kanssani täällä etelässä ikään kuin Lapin sodan evakkoreissulla vieläkin, Laaksonen toteaa.

– Myös partisaani-iskut Lapissa sekä Lapin hävitys ovat olleet kirjoitusteni aiheita, samaten talvisodan merkitys Orimattilassa.

Valtuustokollega ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja, Tampereen yliopiston kunnallisoikeuden professori emeritus Aimo Ryynänen, teki kaupunginvaltuustossa viime vuonna aloitteen. Kokoomusvaltuutettu ehdotti, että Pertti Laaksosen kirjoitukset pitäisi julkaista ja Orimattilan kaupungin olla siinä mukana. Sivistyslautakunta kuitenkin tyrmäsi sen.

– Kaupunginjohtaja Osmo Pieski laittoi asian itse uuteen valmisteluun ja lautakunta päätti siirtää hankkeen Orimattila-Seuran kanssa hoidettavaksi, Laaksonen kertoo.

– Seuran kautta ei vielä ole tapahtunut mitään. Olisi mukavaa saada kirjoitukset toimitetuksi julkaisuksi, hän toivoo.

Viikon KD-valtuutettu Pertti Laaksonen, Orimattila

• 81-vuotias kapteeni evp
• kaupunginvaltuutettu ja kirkkovaltuutettu
• asuu Orimattilan Sepänjoella Liisa-vaimonsa kanssa
• 3 lasta, kuusi lastenlasta
• hoiti yhdessä vaimonsa kanssa omaishoitajana iäkästä äitiään tämän viimeiset vuodet
• aktiivinen luottamushenkilö, tutkija ja kirjoittaja
• toimii myös maallikkosaarnaajana

– Olen voinut olla monessa mukana, sillä vaimoni Liisa on aina ollut tukenani, Pertti Laaksonen kiittää puolisoaan. – Meillä on ollut jo 30 vuotta lampaita, nytkin on neljä uuhta ja yhdeksän hyvää karitsaa. Liisa niitä pääosin hoitaa.

 

 

Ylös