Kaiken koronasähellyksen keskellä eduskunnassa ruoditaan myös ilmastoasioita, kun pöydällä on EU:n ilmastolaki, biodiversiteettisopimus sekä koko valtava Green Deal -kokonaisuus.

Eurooppalainen ilmastolaki paaluttaa EU:n 2050 ilmastoneutraalisuustavoitteesta oikeudellisesti sitovan ja muun muassa antaa komissiolle mahdollisuuden kiristää omatoimisesti EU:n päästövähennystavoitteita viiden vuoden välein. Tavoitteet asetetaan siis ensin olettaen, että hätä keinot keksii, aivan kuten viime hallituskauden kivihiilikieltolaki.

Kaikenlaista toki keksitään, mutta aivan kaikkea mitä keksitään, ei välttämättä kannata ottaa käyttöön. Reittejä nettonollaan on piirrelty jo jonkin aikaa, ja polku alkaa näyttää varsin selkeältä – ainakin paperilla.

Totta tosiaan, EU:sta olisi kyllä aika helpostikin mahdollista tehdä ilmastoneutraali, jos niin haluttaisiin. Eikä hintakaan olisi niin mahdoton, jos sitä vertaa vaikkapa koronapandemian aiheuttaman talouskriisin hoitoon meneviin miljardeihin.

Yksinkertainen ratkaisu olisi vaikkapa se, jos EU-maat hankkisivat yhteishankintana vaikkapa aluksi satakunta kappaletta Olkiluoto3-kokoisia ydinreaktoreita, jolloin kustannus tulisi olemaan suuruusluokkaa 5-7 miljardia euroa per voimalayksikkö. Tämän lisäksi tietenkin panostukset uusiutuvaan energiaan (merituulivoima, sekä Etelä-Euroopassa aurinkoenergia) sekä liikenteen osalta esimerkiksi eurooppalaisen rautatieverkon vahvistaminen auto- ja lentoliikennettä korvaamaan. Eri energiantuotantomuodot kun eivät sulje toisiaan pois – päinvastoin.

SAK:n Lauri Muranen ehti jo laskea, että Suomeen on rakennettava uutta sähköntuotantoa arviolta 10 ydinvoimalaitoksen verran seuraavan 25 vuoden aikana, jos olemme tosissamme ilmastonmuutoksen torjumisen suhteen. Aletaanko hommiin heti – vai vasta viime tipassa? Toinen vaihtoehto tietenkin olisi energiaintensiivisen teollisuuden alasajo…

Mutta jos ajatus ydinvoiman näin voimakkaasta lisärakentamisesta olisi Suomessa hieman kummeksuttava, niin Euroopan tasolla se tie näyttää mahdottomalta. Jo maininta ydinvoiman voimakkaasta lisärakentamisesta saa saksalaiset puoluetoverit pyörittelemään silmiään. Völlig unmöglich! Joten lisää kaasua, komissaario Ursula Von der Leyen ja toivotaan ettei kukaan huomaa…!

EU:n energiankulutuksen reaalitodellisuuteen voi tutustua vaikkapa Euroopan komission sivuilla. Hyvin tasaisina kulkevat viivat vaakasuoraan. Nyt ne pitäisi saada parissa kymmenessä vuodessa ihan eri asentoon siten, että uusiutuvat nousevat ja kaikki muu menee suunnilleen nollaan.

Valitettavasti emme vielä edes aloittaneet tuota matkaa, kuten muun muassa tietokirjailija Rauli Partanen osoittaa. Lisäksi näissä luvuissa ei ole edes huomioitu sitä energiaa, minkä tuomme eri tuotteiden muodossa EU:n ulkopuolelta, kun olemme ulkoistaneet tuotantoamme jonnekin.

Uusiutuvan energian voimakkaassa lisärakentamisessa on sekin ongelma, että se edellyttää erilaisten energiavarastoteknologioiden kehittämistä sekä sähköverkkojen vahvistamista. Teknologia on jo varsin pitkällä, mutta sen käyttöönotossa on monia kannattavuus- ja muita ongelmia. Pelkkä energian varastointi kun sinänsä ei kauheasti tuota mitään.

Suurin ongelma kaikkien korttien laittamisessa uusiutuvien varaan liittyy mielestäni sähköverkkoihin. Uusiutuvan tuuli- ja aurinkosähkön kulutusta on ehdotettu tasattavan nykyistä enemmän jopa EU-tasolla tai maanosien välisiä verkkoyhteyksiä vahvistamalla siten, että kun Itämerellä tuulee hyvin tai Marokossa paistaa, voidaan Ruotsissa vähentää vesivoiman juoksutusta. Idea kuulostaa hienolta, mutta on megalomaanisuudessaan pelottava.

Koko EU:n sähköjärjestelmän hienosäätäminen kokonaisuutena tekisi siitä koko maailman monimutkaisimman rakenteen – ja millisekunnin tasainen tieto energiantarpeesta, taajuuksista ja jännitteistä tietenkin kulkisi maailman edistyneimmissä tietoliikenneverkoissa 5G-teknologialla. Voisiko haavoittuvampaa järjestelmää enää kuvitella? Toki verkot ovat jo nyt järjettömän monimutkaisia. Ajatus koko Euroopan laajuisesta sähkökatkoksesta vain on aika kuumottava.

Summa summarum: energiantuotannossa, kuten missään muussakaan kriittisen tärkeässä asiassa, kaikkia munia ei kannata laittaa samaan koriin. Eri energiamuodot eivät ole toisiaan poissulkevia. Paikallisuus on valttia, ja koronapandemia on opettanut meille, että myös vähemmällä kulutuksella pärjätään. Nyt on todellakin oiva aika vähän pysähtyä ja miettiä, millaiseen suuntaan elämäntapaamme aletaan seuraavaksi rakentamaan.

Tapio Luoma-aho on Ajatushautomo Kompassin toiminnanjohtaja. Hän työskentelee myös KD eduskuntaryhmän palveluksessa.