KD:n kansanedustajat haastoivat hallitusta EU-komission esityksestä – ”Onko Suomella kanttia sanoa ’ei’ tälle esitykselle”

28.5.2020 klo 19:17 Eduskunta Merja Eräpolku

Euroopan komissio esittää 750 miljardin euron suuruista elpymisrahastoa, josta 500 miljardia jaettaisiin suorina avustuksina ja 250 miljardia lainoina. KD vaatii Suomen hallitusta torjumaan esityksen.

Euroopan komissio julkaisi 27. toukokuuta esityksensä unionin monivuotisesta rahoituskehyksestä ja jälleenrakennusrahastosta. Komissio esittää 750 miljardin euron suuruista elpymisrahastoa, josta 500 miljardia jaettaisiin suorina avustuksina ja 250 miljardia lainoina koronaviruksesta eniten kärsineille maille. Suomen saama osuus avustuksista olisi 0,7 prosenttia ja koko elpymisrahastosta 0,5 prosenttia.

Kansanedustaja Antero Laukkanen (kd) totesi eduskunnan kyselytunnilla, että 750 miljardin euron potista valtaosa valuisi Italialle ja Espanjalle avustuksena ja Suomen saama osuus avustuksista olisi noin 3,7 miljardia.

– Mutta samalla maksuosuutemme olisi pitkälle toistakymmentä miljardia.

– EU ottaisi elpymisrahastoa varten ensimmäistä kertaa historiassaan merkittävän suuruisen lainan, jonka EU-maat maksaisivat takaisin jäsenmaksujen muodossa. Eli kuka vielä tietää, millaiseksi tämä maksuosuus lopulta muodostuu.

Laukkanen totesi, että Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä sanoo ”ei” tällaiselle paketille, ”ehdottomasti ei” vastikkeettomalle rahanjaolle.

– Miten Suomen hallitus suhtautuu tämänkaltaiseen ehdotukseen avoimen rakentavasti, kun se ilmiselvästi rikkoo EU:n aivan keskeisimpiä periaatteita ja sääntöjä, Laukkanen kummasteli.

Se on askel kohti liittovaltiokehitystä. Kristillisdemokraatit ei voi hyväksyä tällaista yhteisvastuullista velkaa eikä myöskään tulonsiirtounionia.

KD:n puheenjohtajan, kansanedustaja Sari Essayah’n mukaan EU:n komission esitys elpymisrahastosta on periaatteellisesti erittäin suuri askel kohti liittovaltiota.

– Se on askel kohti liittovaltiokehitystä. Kristillisdemokraatit ei voi hyväksyä tällaista yhteisvastuullista velkaa eikä myöskään tulonsiirtounionia. EU:n perussopimuksissa on selkeästi määritelty, että unionia ei saa rahoittaa velaksi eikä myöskään toisten jäsenmaitten velkoja ottaa toisten jäsenmaitten kontolle. Tämä velkojen maksu ja myöskin maksutapa on tällä hetkellä hämärän peitossa, Essayah totesi.

– On puhuttu jopa siitä, että EU:lle saataisiin verotusoikeus, ja jos olen oikein ymmärtänyt, niin täällä hallituksen riveistä ministeri Ohisalo on jopa kannattanut tämäntyyppisiä ajatuksia.

– Onko Suomella kanttia sanoa ei tälle esitykselle? Koska se aivan selkeästi rikkoo paitsi EU:n perussopimuksen keskeisiä kohtia, myöskin Suomen perustuslakia ja sitä, millä perustuslaissa ja perustuslakivaliokunnassa on edellytetty vastuitten tarkkarajaisuutta, Essayah haastoi hallitusta.

Eurooppaministeri Tytti Tuppuraisen (sd) mukaan komissio on oman esityksensä antanut todeten sen olevan EU:n perussopimusten mukainen.

– Komissio ei ole siis lähtenyt itse rikkomaan omia perussopimuksiaan, vaan kyllä perussopimuksista löytyy artikla, jossa todetaan, että EU:lla voi olla omia tuloja, muitakin kuin jäsenmaksuista koostuvia tuloja. Samoin komissio on tälle rakentanut oikeusperustan perustuen niin sanotulle solidaarisuusartiklalle, jossa vedotaan luonnonkatastrofin aiheuttamaan hätätilaan unionissa, jolloin EU voi jäsenmaitaan tukea.

Tuppurainen muistutti, että koronakriisissä on monen mielestä kyseessä luonnonkatastrofin kaltainen tilanne, jossa jäsenmailta myös kysytään solidaarisuutta toista kohtaan.

Valtiovarainministeri Katri Kulmuni puolestaan vakuutteli, että eduskunnan täytyy saada tiedot niistä kaikista vastuista, jos Suomi lähtee mukaan.

– Me tiedämme, että budjettisuvereniteetti on vain ja ainoastaan tässä talossa, ja tämä vaatii myös oikeudellista harkintaa ja erittäin tarkkaa tutkintaa. Me tiedämme, että Suomen perustuslaki on hyvä ja tiukka, ja se lähtee kyllä siitä, että kaikki nämä yksityiskohdat täytyy olla tiedossa. Meillä ei ole vielä niiden yksityiskohtia olemassa, ja siksi Suomi lähtee tietenkin neuvottelemaan siitä, että me saamme tuon esityksen paremmaksi, koska tuollaisenaan ei ole tietenkään mahdollista, että se tulisi menestymään, Kulmuni selitti.

Ylös