– Suomen velkaantumisaste voi nousta jopa 100 prosenttiin BKT:sta, mikäli EU-takausvastuut lankeavat maksettaviksi, Peter Östman muistuttaa

4.6.2020 klo 16:56 Eduskunta Samuli Rissanen

Kristillisdemokraattien kansanedustaja Peter Östman muistuttaa, että Suomen velkaantumisaste saattaa nousta jopa 100 prosenttiin kansantuotteesta, mikäli myös Suomen antamat takausvastuut EU:n rahoitusinstrumenteissa lankeaisivat maksettavaksi.

– Aiemmin oli kunnia asia, että lapsille ja lapsenlapsille haluttiin – usein omasta hyvästä tinkien – jättää perintöä. Valtion nettolainanotoksi arvioidaan nyt jo vajaat 19 miljardia euroa. Tuntuu, että elvytysinnossa numeroymmärrys on hävinnyt, Östman totesi eduskunnan kyselytunnilla.

Hän muistutti, että jos todella olisimme solidaarisia tuleville sukupolville, emme ottaisi näin paljon velkaa.

Suomen velkaantumisaste hipoo jo nyt 70 prosenttia BKT:sta ja nousee yhä

Suomen velkaantumisaste hipoo jo nyt 70 prosenttia BKT:sta ja nousee yhä..

Yksi mahdollinen skenaario saattaisi nostaa Suomen velkaantumisasteen jopa 100 prosenttiin. Se toteutusi, jos esimerkiksi Suomen takausvastuut EU:n rahoitusinstrumenteissa lankeaisivat maksettavaksi.

– Miten hallitus on varautunut tällaiseen skenaarioon, Östman kysyi.

Ylös