– Saimme palauteryöpyn, kun vaadimme nettipornon kuluttajille täysi-ikäisyyden todistamista, KD Nuorten pääsihteeri Viljami Haavisto kertoo

20.6.2020 klo 09:08 Politiikka Samuli Rissanen

Kristillisdemokraattien toinen varapuheenjohtaja ja KD Nuorten pääsihteeri Viljami Haavisto kertoo KD-Kompassi-ohjelmassa KD Nuorten kannanotosta, jossa vaaditaan nettipornon kuluttajille täysi-ikäisyyden todistamista.

Haavisto kertoo, että idea lähti liikkeelle siitä, kun ihmiskaupan asiantuntija Pia Rendic kävi KD Nuorten vieraana puhumassa lasten pornonkäytöstä ja siitä liittyvistä ongelmista.

– Sen jälkeen ajattelimme, että aika olisi kypsä tällaiselle rajullekin aiheelle.

Kannanotosta tuli palautevyöry, jossa KD Nuoria syytettiin moralisoinnista. Osa palautteista oli sen tyylisiä, että nyt estetään nuorten mahdollisuus tutustua omaan seksuaalisuuteensa.

– Toivon mukaan kukaan ei seksuaali-identiteettiä aikuisviihteen avulla muodosta, Haavisto sanoo.

– Toivon mukaan kukaan ei seksuaali-identiteettiä aikuisviihteen avulla muodosta, Haavisto sanoo.

Toisella puolella KD Nuorten aloitetta kritisoitiin yksilönvapauteen kajoamisesta. Aloite nähtiin myös vaikeana toteuttaa, koska sama aloite kaatui Iso-Britanniassa.

Suomessa ei kuitenkaan ole tunnistautumiseen liittyviä ongelmia vaan käytäntö toimii muun muassa Veikkauksen peleissä.

Kannustusta on tullut emopuolueelta ja kristillisdemokraattien eduskuntaryhmältä.

Käytännössä KD Nuoret kuitenkin halusi ehkäistä pornon käytön alaikäisiltä; etteivät lapset vahingossa ajaudu pornosivustoille.

Haavisto pitää aloitetta toteuttamiskelpoisena. Pornosivuille tunnistautuminen voisi tapahtua verkkopankkitunnuksilla.

Parhaita käytäntöjä on silti vielä etsittävä. Kevytversiossa sivustoille voisi asentaa ikärajahuomautuksen, mutta pitemmän päälle tarvitaan myös selkeän tunnistautuminen.

– Tässä on saamattomuutta ja haluttomuutta toimia, ja siksi porsaanreikiä aloitteesta nostetaan mielummin esiin kuin keskustellaan siitä, Haavisto toteaa.

Kuuntele Viljami Haaviston koko haastattelu KD-Kompassi-ohjelmassa Radio Deillä lauantaina 20.6. klo 12.50

Tai kuuntele koko KD-Kompassi -haastattelu täältä

Ylös