– Osta kotimaista ja suosi suomalaisia tuotteita ja palveluita, kansanedustaja Sari Tanus kehottaa

23.6.2020 klo 11:23 Politiikka

– Nyt jos koskaan on vastuullista ostaa kotimaista, valita suomalaisia tuotteita ja palveluita, kansanedustaja Sari Tanus kirjoittaa Aamulehden kolumnissa 23.6.

– Vetoan jokaiseen, että tehdään yhdessä töitä suomalaisten työpaikkojen eteen. Nyt jos koskaan on vastuullista ostaa kotimaista, valita suomalaisia tuotteita ja palveluita. Meidän ostopäätöksillämme on iso merkitys paikallisille yrityksille, Tanus kirjoittaa.

Hän muistuttaa, että jos jokainen suomalainen ostaisi kymmenellä eurolla kuukaudessa enemmän suomalaisia tuotteita ja palveluita, jo tämä synnyttäisi 10 000 uutta työpaikkaa. Monella on mahdollisuus panostaa enemmänkin.

– Jokaisesta eurosta, joka kulutetaan omalla paikkakunnalla, jää iso osa oman paikkakunnan hyödyksi: kohennetaan paikallistaloutta, autetaan luomaan työpaikkoja ja mahdollistetaan oman paikkakunnan kehitystä.

Tanus toivoo, että suomalaiset lomailisivat ja liikkuisivat tänä kesänä kotimaassa. Tilastokeskuksen mukaan suomalaiset kuluttivat viime vuonna ulkomailla noin viisi miljardia euroa, keskimäärin lähes tuhat euroa henkeä kohti.

– Jospa kuluttaisimme tuon rahan kotimaassa, antaisimme sysäyksen kotimaisille yrittäjille ja kotimaan taloudelle.

Koronakriisi on vaikuttanut Suomen talouteen valtavasti. Monet yritykset ovat kamppailleet olemassaolostaan tilanteessa, jossa yrityksen toiminta pysähtyi kuin seinään.

Varsinkin ravintola- ja majoitustoiminta on kärsinyt pahasti koronakriisissä. Lomautukset ja irtisanomiset ovat vaikuttaneet satojen tuhansien ihmisten toimeentuloon. Vaikka monilla yrityksillä on ollut mahdollisuus saada erilaisia tukia selviytyäkseen kriisistä, mikään tuki ei korvaa yrityksen normaalia liiketoimintaa.

– Mahdollisimman nopeasti on päästävä tilanteeseen, jossa yritykset voivat jatkaa liiketoimintaansa normaalisti. Koronatilanteen helpottuessa voimme jokainen osaltamme vaikuttaa siihen, minkälainen alueemme yritysten tulevaisuus on.

– Tekemällä oikeita ostovalintoja, panostamalla kotimaisuuteen, voimme olla mukana tukemassa suomalaisia yrityksiä, Tanus vetoaa.

Pelkästään Suomalaisen Työn Liitolla on lähes 4 300 jäsenyritystä, jotka työllistävät noin 250 000 työntekijää. Jäsenyritysten yhteenlaskettu liikevaihto on yli 100 miljardia euroa.

Suomalaisen Työn Liiton jäsenyritysten tuotteista löytyy lähes 1 500 päivittäiseen käyttöön liittyvää tuotenimikettä, kuten elintarvikkeita, keittiö- ja siivoustuotteita, kauneus-, hyvinvointi- ja hygieniatuotteita, lastentarvikkeita ja lemmikkien ruokia. Näiden päivittäistavarayritysten liikevaihto on noin 10 miljardia euroa ja yritykset työllistävät noin 22 000 henkeä.

Ylös