Puhemies Anu Vehviläinen: ”On jo painetta siihen, että pääsisimme normaalityöskentelyyn – hartaasti toivon sen toteutuvan syyskuun alussa”
25.6.2020 klo 12:54 Eduskunta Kristiina Kunnas
Tuore puhemies Anu Vehviläinen kiitti tiedotustilaisuudessa eduskunnan henkilökuntaa koronakevään onnistuneesta yhteistoiminnasta. – Kiitos menee myös oppositiolle. Eduskunnassa ei käsitelty maaliskuun puolivälin jälkeen yhtäkään välikysymystä, Vehviläinen sanoi.
– Kiitos talon henkilökunnalle. Kiitos kansanedustajille, jotka oppositoryhmät mukaan lukien olivat valmiita siihen, että valtiopäivätoimintaa supistetaan.
Puhemiehenä reilun kaksi viikkoa toiminut Keskustan Anu Vehviläinen piti tiedotustilaisuuden eduskunnassa torstaiaamupäivänä.
Vehviläisen mukaan erityisesti oppositio on venynyt kevään aikana, sillä se ei päässyt toteuttamaan omaa toimintaansa.
Vehviläisen mukaan erityisesti oppositio on venynyt kevään aikana, sillä se ei päässyt toteuttamaan omaa toimintaansa.
– Eduskunnassa ei ole käsitelty yhtäkään välikysymystä. Maaliskuun puolivälin jälkeen oli esitetty välikysymys, mutta Perussuomalaiset peruuttivat sen, eivätkä halunneet viedä sitä salissa eteenpäin.
– Nyt on toki tullut painetta siihen, että päästäisiin jo normaaliin toimintaan, Vehviläinen myönsi.
Puhemies Vehviläinen totesi koronatyöryhmän kokoontuvan elokuun puolivälissä.
– Arvio tehdään silloin. On vielä reilut pari kuukautta siihen, kun eduskunta syyskuun alussa kokoontuisi. En voi vielä luvata, että sali olisi täynnä. Mutta nyt olemme tehneet askelmerkit, joiden mukaan syksy päästäisiin aloittamaan normaaleissa merkeissä
– Suurin ja hartain toiveeni on, että koronaviruksen osalta tilanne sallisi sen, Vehviläinen sanoi.
Tiedotustilaisuudessa oli mukana myös eduskunnan pääsihteeri Maija-Leena Paavola, joka kertoi etä-äänestysmahdollisuuden kehittymisestä. Monen muunkin maan parlamentit ovat koronakeväänä joutuneet pohtimaan tietoturvakysymyksiä.
– Tietohallinto käy parhaillaan tätä lävitse ja pyrkii aikaansaamaan järjestelmän, jossa tietoturva olisi tarvittavalla tasolla, Paavola sanoi.
Pääsihteeri myönsi, että eduskunta on toki herkullinen kohde häiriköinnille ja hakkeroijille.
Täysistuntojen etä-äänestyksiin on selvitetty yhtenä vaihtoehtona puhelinäänestystä.
– Virkamieskunnan voimin on tarkoitus tätä elokuussa testata, mutta paljon kysymyksiä on vielä auki. Salaisia asiakirjoja ja vaiteliaisuutta vaativia asioita ei voitaisi edelleenkään etänä käsitellä. Muuten valiokunnissa äänestäminen on ollut helpompaa, kun väkeä on vähemmän, Paavola ja Vehviläinen totesivat.
Puhemies Vehviläinen huomautti, ettei etä-äänestysten käyttöönotto todellakaan ole eduskunnan tavoite. Käyttäminen olisi äärimmäisen poikkeuksellista.
– Lisäksi on huolellisesti valmisteltava ja varmistettava se, että eri puolilla maata, myös haja-asutusalueilla, asuvilla kansanedustajilla on tasavertaiset mahdollisuudet osallistumiseen.
– Jos meille tulisi paha toinen aalto koronassa, silloin voisimme tarvita etä-äänestyksen mahdollisuutta.
Tämän kevään opetus on ollut se, että on pystyttävä hyvän sään aikana varautumaan siihen, että voimme kaikissa olosuhteissa turvata päätöksenteon.
– Tämän kevään opetus on ollut se, että on pystyttävä hyvän sään aikana varautumaan siihen, että voimme kaikissa olosuhteissa turvata päätöksenteon, Vehviläinen muistutti.
Vehviläinen kommentoi tiedotustilaisuudessa myös istuntosalin puhekulttuuria.
– Perustuslaissa on hyvin selvät ohjeet, mitä kansanedustajalta edellytetään. Itse olen korostanut viimeisen kahden viikon aikana, että jokaisen edustajan pitää omaa tervettä harkintaa käyttää.
– Parasta on, että edustaja itse arvioi omaa toimintaansa. Täällä talossa on kyllä riittävät keinot puuuttua asioihin ja käydä kahdenkeskisiä keskusteluja, Vehviläinen totesi.