– Oppivelvollisuusiän noston ja hoitajamitoituksen rahoitus kaadetaan kunnille, joiden talouteen korona on jo tehnyt ison loven, Aki Ruotsala muistuttaa

29.8.2020 klo 08:29 Politiikka Samuli Rissanen

Kuntien taloustilanne on huolestuttava, ja vaikeutunut koronan myötä. Kristillisdemokraattien puoluevaltuuston puheenjohtaja Aki Ruotsala arvioi tilannetta KD-Kompassi-ohjelmassa.

Kuntaliiton keräämien arvioiden mukaan koronakriisi on tehnyt jopa 1,7 miljardin loven kuntatalouteen.

Ruotsalan mukana tilanne voi olla jopa huonompi ja kustannuksia kasvattaa vielä erikoissairaanhoidon menot koronan aikana.

Selvää tilannekuvaa ei vielä voi Ruotsalan mukaan edes muodostaa.

Viimeiset kuusi hallituskautta jumissa ollut sote-uudistus pitää Ruotsalan mukaan nyt saada valmiiksi. Samalla kuntien tehtävien kasvu, oppivelvollisuuden laajentaminen ja hoitajamitoitus lisäävät kuntien kuormaa.

Kristillisdemokraatit haluavat vauhdittaa rakenneuudistuksia, kuten sotea, mielellään parlamentaarisesti, jotta voidaan välttää karikot ja perustuslailliset ongelmat.

– Peruspalvelut on äärimmäisen tärkeää pitää hyvällä tasolla. Valtionosuuksien turvaaminen takaa kuntien tekemän perustyön, Ruotsala muistuttaa.

– Jos kuntien keskeisiä tehtäviä lisättäessä ei kuunnella Kuntaliittoa, niin ketä Suomessa sitten kuunnellaan. Ministeriön laskelmien ja Kuntaliiton omien laskelmien välillä on suuri ristiriita

Koronakriisi on hänen mukaansa paljastanut, että ongelmia on nimenomaan ollut varhaisessa puuttumisessa.

Oppivelvollisuuden nostaminen on yhä hallituksen tehtävälistalla, vaikka esimerkiksi Kuntaliitto ei ole pitänyt sitä oikeana toimenpiteenä.

– Jos kuntien keskeisiä tehtäviä lisättäessä ei kuunnella Kuntaliittoa, niin ketä Suomessa sitten kuunnellaan. Ministeriön laskelmien ja Kuntaliiton omien laskelmien välillä on suuri ristiriita, Ruotsala muistuttaa.

Loppulasku maksatetaan hänen mukaansa kunnilla: Kyse ei ole kuitenkaan pelkästään oppivelvollisuudesta, vaan myös hoitajamitoituksesta ja hoitotakuun kiristämisestä, jotka ovat rahoituksellisesti kaadettu kunnille.

– Tämä on väärä aika tehdä näin mittavia rakenteellisia uudistuksia. Toivoisin pelisilmää ja asioiden jäädyttämistä, että päästäisiin aidosti rakentamaan 2030-luvulle tähtääviä palveluita.

Ensi vuonna kuntiin ja kaupunkeihin valitaan jälleen uudet kuntapäättäjät. Aki Ruotsala perustelee KD-Kompassi-ohjelmassa, miksi lähteminen KD:n listalle on suositeltavaa.

– Kunnat vastaavat ihmisten arjen palveluista. KD:n ideologian keskiössä on läheisyysperiaate, jonka mukaan päätökset on tehtävä mahdollisimman lähellä niitä ihmisiä, joita ne koskevat.

– Mikä sen parempaa, jos tätä päätöksentekoa ja vastuuta olisi jakamassa mahdollisimman monipuolinen joukko junioreista senioreihin, eri taustoilla.

Kuuntele Ruotsalan koko haastattelu KD-Kompassi-ohjelmassa Radio Deillä lauantaina 29.8. klo 12.50.

Ylös