Essayah ja Östman perjantaina Ylivieskan Kauppojen yössä basaarikadulla

3.9.2020 klo 10:37 Kenttätoiminta Kristiina Kunnas

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja, kansanedustaja Sari Essayah sekä kansanedustaja Peter Östman vierailevat Ylivieskassa Kauppojen yö -tapahtumassa perjantaina 4. syyskuuta. Vierailu on osa kuntavaalikiertuetta. Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja haluavat kannustaa ihmisiä lähtemään ehdokkaaksi tulevissa kuntavaaleissa.

 – Tärkeää on, että on halu vaikuttaa oman paikkakuntansa asioihin, kaiken muun oppii valtuustotyöskentelyssä. Oma motivaatio voi olla vaikkapa kyläkoulu, lasten harrastusmahdollisuudet tai vanhustenhoito, kansanedustaja ja itsekin Lapinlahden kunnanvaltuutettu Sari Essayah sanoo.

– Keskeistä on miettiä myös kunnan elinvoimaisuutta, että löytyy työpaikkoja ja harrastusmahdollisuuksia, koska ne vetävät puoleensa.

Ehdokkaiksi tarvitaan ennen kaikkea tavallisia ihmisiä, nuoria ja vanhoja, miehiä ja naisia, duunareita ja yrittäjiä, sekä kaikkea tältä väliltä. – Sari Essayah kuntavaalien ehdokashankinnasta

– Ehdokkaiksi tarvitaan ennen kaikkea tavallisia ihmisiä, nuoria ja vanhoja, miehiä ja naisia, duunareita ja yrittäjiä, sekä kaikkea tältä väliltä, Essayah vetoaa.

Kristillisdemokraattien varapuheenjohtaja Peter Östman istuu maa- ja metsätalousvaliokunnassa. Luotolaiskansanedustaja on suomalaisen ruuantuotannon puolestapuhuja.

– Viljelijä on autettava ulos ahdingosta, Östman muistuttaa.

– On äärimmäisen tärkeää huoltovarmuutemmekin kannalta pitää suomalaisen ruuantuotannon puolta.

Sekä Essayah että Östman ovat kunnostautuneet vaalien ehdokashankkijoina.

– Jos joku ei lähde vielä kolmannellakaan houkuttelukerralla, pidän moraalipuheenvuoron. Kuka sitten olisi parempi kantamaan vastuuta asioista, ellei hän itse, Östman kysyy.

– Tämä Kauppojen yö on iso tapahtuma Ylivieskassa. Useat yritykset palvelevat jatketuin aukioloajoin jopa puoleenyöhön asti, kertoo paikallisosaston johtokunnan jäsen, kaupunginvaltuutettu Ulla Lehtikangas.

 

Essayah ja Östman basaarikadulla 4. syyskuuta klo 17–19

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja, kansanedustajat Sari Essayah ja Peter Östman, ovat tavattavissa Kauppojen yössä basaarikadulla (Juurikoskenkatu) KD-kojulla perjantaina 4. syyskuuta klo 17–19.
Useat yritykset palvelevat jatketuin aukioloajoin jopa puoleenyöhön saakka Ylivieskan vuoden merkittävimmässä kauppatapahtumassa. Myllyaukiolla esiintyvät kahden sisaruksen muodostama lastenyhtye Mimmit, paikallinen coverbändi Las Bebas sekä listahiteistään tunnettu Ressu Redford.
Juurikoskenkatu toimii basaarikatuna ja nonstop-bussi liikennöi keskustan ja Savarin väliä illan ajan. Tapahtuman pääjärjestäjät ovat Ylivieskan Yrittäjäyhdistys, Ylivieskan kaupunki sekä Kalajokilaakso-lehti.

 

Juttua korjattu 3.9. klo 22.48;

Ulla Lehtikangas on kaupunginvaltuutettu ja paikallisosaston johtokunnan jäsen, muttei puheenjohtaja.

 

Ylös