– Vanhustenhuollon yksiköihin tarvitaan lisää valvontaa ja myös hoitajille aitoa mahdollisuutta ilmoittaa epäkohdista, Päivi Räsänen vaatii

3.9.2020 klo 17:15 Politiikka Samuli Rissanen

Päivi Räsänen muistutti eduskunnan kyselytunnilla, että kaupungit tarkastavat yksityisiä vanhusten hoivataloja, mutta laiminlyövät omansa.

Yli puolet suurista kunnista ei vuoden 2015 jälkeen olleet tehneet ainoatakaan virallista tarkastuskäyntiä omiin hoivayksiköihinsä.

Korona-aikana vanhustenhuollon yksiköistä on tullut suljetumpia ja monilla on huoli läheistensä hoidon tasosta, kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Päivi Räsänen muistutti hallitusta syyskauden ensimmäisellä eduskunnan kyselytunnilla.

– Valvonnasta on pahoja puutteita ja omavalvontakin ontuu. Omaisilla on ollut merkittävä rooli epäkohtien esiintuomisessa, hän sanoo.

Räsänen huomautti myös, että kaupungit tarkastavat yksityisiä vanhusten hoivataloja, mutta laiminlyövät omansa.

On käynyt ilmi, että monet elvytyskieltoon suostuneet vanhukset eivät ole ymmärtäneet mistä on kyse tai omaisten kanssa ei ole käyty riittävää vuoropuhelua

Yli puolet suurista kunnista ei vuoden 2015 jälkeen olleet tehneet ainoatakaan virallista tarkastuskäyntiä omiin hoivayksiköihinsä.

– Millä tavalla vanhustenhoidon yksiköiden valvontaan aiotaan puuttua. Tarvitaan viranomaisvalvontaa, mutta myös hoiva-alan työntekijöille aitoa mahdollisuutta ilmoittaa epäkohdista, Räsänen evästi hallitusta.

Häntä huolestutti niin ikään se, että eri puolella Suomea on koronaepidemian vuoksi ryhdytty käymään läpi hoivakodeissa ja muissa palveluyksiköissä asuvien ikäihmisten hoitosuunnitelmia ja hoidon rajauksia.

– Keskusteluissa lääkärit olivat tuoneet esille ehdotuksia elvytyskielloista. Suostumuksen antaneiden vanhusten potilasasiakirjaan on kirjattu, että puhelinkeskustelussa on sovittu DNR eli elvytyskielto.

On kuitenkin käynyt ilmi, että monet elvytyskieltoon suostuneet vanhukset eivät ole ymmärtäneet mistä on kyse tai omaisten kanssa ei ole käyty riittävää vuoropuhelua.

– Miten aiotte puuttua siihen, että valvonta toimii myös hoitosuunnitelmien toteuttamisessa ja että Valviran ohjeita elvytyskiellosta päätettäessä noudatetaan? Nämä ovat elämän ja kuoleman kysymyksiä, Räsänen muistutti.

Ylös