”Eikö kukaan esitä hoitajille mitään korotusta” – Sari Tanus muistuttaa hallitusta, että koronakriisin varsinaisia sankareita on muistettu muissa Euroopan maissa

8.9.2020 klo 19:04 Politiikka Samuli Rissanen

Kristillisdemokraattien lääkäri-kansanedustaja Sari Tanus vaatii hoitajille korvausta heidän tekemästään työstä koronakriisin aikana.

Hän muistuttaa, että terveydenhoitohenkilökunta saattaa itsensä ja lähipiirinsä vaaraan joka päivä muita hoitaessaan.

Koronakriisin aikana valtio on tukenut monia tahoja, mutta yksi ryhmä on kuitenkin kokonaan unohtunut, kristillisdemokraattien kansanedustaja Sari Tanus arvioi tänään eduskunnassa, joka kävi keskustelua hallituksen 5.lisätalousarviosta.

– Jäikö Sari-sairaanhoitaja politiikkaan sellaisena tapauksena, ettei kukaan esitä sairaanhoitajille ja muulle terveydenhuollon henkilökunnalle mitään korotuksia.

Olisiko jo aika arvostaa hoitohenkilökunnan työtä ja osoittaa se myös konkreettisesti euroissa?

– Vaikka olen yrittänyt nähdä ja kuulla, en ole löytänyt ainoatakaan kohtaa missään budjetissa, jossa terveydenhoitohenkilökuntaa olisi palkittu heidän tekemästään valtavan tärkeästä työstä. Olisiko jo aika arvostaa hoitohenkilökunnan työtä ja osoittaa se myös konkreettisesti euroissa? Myös meillä Suomessa! Toivon, että niin tapahtuu, Tanus sanoi.

Hän muistuttaa, että terveydenhoitohenkilökunta saattaa itsensä ja lähipiirinsä vaaraan joka päivä muita hoitaessaan. Suomessakin heidän osuutensa koronaan sairastuneista on merkittävä.

Monissa Euroopan maissa on huomioitu terveydenhoitohenkilökunnan vaarallinen työ: on nostettu palkkoja ja maksettu koronalisiä.

Hallitukset ovat siis varanneet miljoonia koronabonuksiin myös terveydenhoitohenkilökunnalle.

Esimerkiksi Saksassa maksettiin heinäkuussa vanhustenpalveluissa työskentelevälle hoitohenkilöstölle 1500 euron veroton kertakorvaus. Korvauksen saivat niin sairaanhoitajat, lähihoitajat kuin henkilökohtaiset avustajat. Pienempiä 500-900 euron korvauksia annettiin muissa tehtävissä toimiville.

Ruotsissa on maakunnittain sovittu monista erilaisista korvauksista. Muun muassa teho-osastolla työskenteleville on maksettu 1925 eurin kertakorvaus, lomien välttämättömästä siirrosta on kertakorvauksena maksettu 1450 euroa ja jokaiselle koronapotilaan kanssa työskentelevälle on maksettu 385 euron kuukausittainen koronakorvaus.

Alankomaissa maksetaan jokaiselle lähi- ja sairaanhoitajalle, siivoojalle ja laitoshuoltajalle eri sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköissä kiitoksena 1000 euron kertakorvaus.

Ranskassa myönnettiin jo keväällä työtehtävien mukaan 500-1500 euron veroton koronakorvaus. Heinäkuussa hallitus kiitti hoitohenkilöstöä keskimäärin 183 euron kuukausipalkan korotuksella. Elokuussa hallitus varasi 160 miljoonaa euroa kotihoidon työntekijöiden koronabonuksiin.

Ylös