– On käsittämätöntä, että kotimaisen koronarokotteen kehittämiseen ei ole löytynyt tahtotilaa eikä riittävästi rahoitusta, Sari Tanus sanoo

1.2.2021 klo 13:23 Politiikka Samuli Rissanen

Kristillisdemokraattien kansanedustaja Sari Tanus vaatii hallitukselta tukea kotimaisen koronarokotteen kehittämiseen. Hän haluaa EU:n elpymisrahaa käytettävän rokotetutkimukseen ja -kehitykseen.

Kristillisdemokraattien lääkäri-kansanedustaja Sari Tanus vaatii hallitukselta pikaisia toimia suomalaisen koronarokotteen kehittämiseen. Tanus ihmettelee hallituksen ja erityisesti STM:n hitautta tilanteessa, jossa koronapandemia uhkaa pitkittyä rokotteiden saannin ongelmiin.

Hän arvostelee hallituksen koronatoimia aivan liian hitaaksi.

– On käsittämätöntä, että kotimaisen rokotteen kehittämiseen ei ole löytynyt tahtotilaa eikä riittävästi rahoitusta. Teknologista osaamista Suomessa kyllä riittää, itsekin rokotetutkimuksessa työskennellyt Tanus kritisoi.

Suomen rokotestrategia nojaa tällä hetkellä täysin EU:n rokotehankintaan eikä hallitus näytä pystyvän toimimaan lainkaan itsenäisesti rokotekysymyksissä. Tämä on johtanut siihen, että saattaa mennä jopa vuoden loppuun, ennen kuin koko väestö on rokotettu.

Saman aikaisesti esimerkiksi Israel on rokottanut  jo lähes kolmanneksen väestöstään.

– EU:n elpymisrahaston kautta Suomelle tulevaa avustusrahaa tulee käyttää merkittävästi myös rokotetutkimukseen, -kehitykseen ja tuotantoon

Suomessa kehitetään parhaillaan muun muassa rokotetta, joka annettaisiin pistoksen sijaan nenäsuihkeena. Kerta-annos riittäisi eikä toista rokotuskertaa tarvittaisi täyden suojan saamiseksi kuten monissa muissa rokotteissa näillä näkymin on tarpeen. Hankkeen rahoituksessa on kuitenkin suuria ongelmia.

Alustavien tutkimustulosten perusteella suomalaiskeksintö näyttäisi estävän myös rokotuksen saanutta tartuttamasta tautia eteenpäin. Tähän mennessä tehtyjen tutkimusten perusteella pistoksena annettavat rokotteet eivät välttämättä anna tällaista niin sanottua steriloivaa immuniteettia.

Sari Tanus pitää hanketta erittäin merkittävänä.

– Tämä suomalainen keksintö mullistaisi itse asiassa koko tämänhetkisen rokotetuotannon, hän arvioi.

Tanus kritisoi voimakkaasti hallituksen suomalaisen rokotteen kehittämiseen liittyvää toimintaa. Rahaa tuntuu riittävän lähes kaikkeen muuhun, mutta ei rokotteiden kehittämiseen. Samaan aikaan moni muu maa suorastaan kilpailee koronatutkimukseen annettavalla tuella.

– Jotta Suomessa pienet toimijat voisivat kilpailla kansainvälisen kehitystyön kanssa eikä laadukas tutkimustyö valuisi nyt hukkaan, tarvitaan rahoitukseen pikaisesti merkittäviä panostuksia.

– EU:n elpymisrahaston kautta Suomelle tulevaa avustusrahaa tulee käyttää merkittävästi myös rokotetutkimukseen, -kehitykseen ja tuotantoon, Tanus vaatii.

Lisäksi kotimaisen rokoteteknologian kehityksen kautta voisi olla mahdollista saavuttaa myös onnistunut vientituote. Se on erittäin tärkeä myös  huoltovarmuuden turvaamisessa, Tanus muistuttaa.

Kotimainen rokotevalmistus loppui 2000-luvun alussa, minkä jälkeen Suomi on ollut lähinnä mukana kansainvälisissä tutkimuksissa, eikä Suomeen ole syntynyt terveysalan rahoitusosaamista  eikä rahastoja.

Tanus toivookin myös Sitran, Business Finlandin ja Suomen Akatemian ottavan vahvemman roolin rokotetutkimuksen rahoituksessa.

– Kyse ei ole vain nykyisen pandemian hoidosta vaan Suomen tulee jatkossa olla huoltovarmuuden suhteen paljon nykyistä paremmin varautunut, hän toteaa.

Ylös