Kangasalan valtuutettu Juha Mansikka-aho etsisi ratkaisuja, joilla taataan hyvä hoiva suurille ikäluokille
1.3.2021 klo 18:56 KD toimii Samuli Rissanen
Kangasalan valtuutettu Juha Mansikka-aho työskentelee yösuojeluvaltuutettuna sivistyskeskuksen, teknisenkeskuksen ja vesilaitoksen työntekijöille.
– Olisi pystyttävä löytämään ratkaisuja, jotka takaavat hyvän hoidon loppuun asti sukupolvelle, joka rakensi sodanjälkeisen Suomen hyvinvoinnin, Juha Mansikka-aho sanoo.
Hän pyrkii sitoutumattomana KD:n listalta Kangasalan valtuustoon.
Kangasalan kaupunginvaltuutettu Juha Mansikka-ahon tavoitteet tulevalle valtuustokaudelle ovat yrittäjien toiminnan sekä lasten ja vanhusten hyvinvoinnin tukeminen.
Suurten ikäluokkien saapuminen hoivaikään aiheuttaa vanhustenhuoltoon haasteita myös Kangasalla.
Voimakkaasti kasvavassa kaupungissa on hänen mukaansa huoli kaupungin työntekijöiden jaksamisesta vähän joka sektorilla. Suurten ikäluokkien saapuminen hoivaikään aiheuttaa vanhustenhuoltoon haasteita myös Kangasalla.
– Olisi pystyttävä löytämään ratkaisuja, jotka takaavat hyvän hoidon loppuun asti sukupolvelle, joka rakensi sodanjälkeisen Suomen hyvinvoinnin.
Koronarajoitusten kiristyessä Mansikka-ahonkin vaalikampanjointi jää ryhmän yhteiseen mainontaan paikallislehdessä sekä sosiaalisen median varaan.
– Pitkään päättäjänä olleena ja muutenkin yhteisissä riennoissa mukana olevana, on naama tullut monelle tutuksi, hän luottaa.
Juha Mansikka-aho
– Asuu Kangasalla Huhmarin alueella.
– Koulutukselta luokan -ja teknisentyön opettaja.
– Työskenteleen tällä hetkellä täysiaikaisena työsuojeluvaltuutettuna sivistyskeskuksen, teknisenkeskuksen ja vesilaitoksen työntekijöille.
– Kaupunginvaltuuston lisäksi on Kangasala-talon hallituksen jäsen sekä kirkkovaltuutettu.
– Harrastaa musiikkia, nikkarointia ja retkeilyä asuntovaunulla ja ilman.
– Perheeseen kuuluu vaimo Päivi sekä kolme aikuista lasta puolisoineen sekä kultainen noutaja Bertta